Omenatarha

Omenatarha

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Ilmoja piisaa, ja istuttamista

Vielä on istutukset kesken. Kylvöjähän aion tehdä muutenkin pitkin kesää lisää, salaattia, hernettä ja tilliä ainakin uusintakylvöinä. Millanilta sain keväällä pussillisen kauraa, johonkin pitäisi niitäkin nakella, jos olisi tilaa. Ehkä perunapeltoon?
Eilen aamupäivällä istutin pienen osan kesäkukista. Portaiden viereen olin kylvänyt aiemmin rivin kosmosta ja malvikkia sekaisin, nyt istutin kylvörivin eteen valkoista leijonankitaa ja mustaa orvokkia vuorotellen. Esikasvattamani sinivarjot istutin ns. perhospenkkiin muiden perhosia houkuttelevien  perennojen sekaan ja muutaman leijonankidan ja orvokin lemmikkien haudalle harjaneilikoiden kaveriksi.
Eilen illalla sain lopulta valmiiksi puolimoos olleen kohopenkin, kun mies leikkasi nurmikkoa ja tyhjäsi keruupussin penkin päälle useaan kertaan. Sen päälle minä levittelin kompostorista tyhjäämäni tökötin, jonka päälle tuli sitten kasvihuoneen tomaattilaatikoista tyhjäämäni sekä kohopenkin viereen lapioimani mullat. Istutin siihen viisi sokerimaissia, kolme Golden Zucchini- kesäkurpitsaa - joista yhden varsi kylläkin rapsahti melkein kokonaan poikki - ja kylvin viisi liotettua härkäpapua. Popparipussista kylvämiäni maisseja istutin kasvimaan toiselle laidalle, jotteivät kovin ristipölyttäisi toisia maisseja.
Viikonlopuksi on luvassa sadetta. Siinä toivossa aion tänään aloittaa samettikukkien istuttamisen kasvimaalle. Pitäisi miettiä paikka myös muutamalle päivänsinille, sekavärisille leijonankidoille, parille mustasilmäsusannalle ja ruukuissa talvettuneille kahdelle äitienpäiväruusulle, yhdelle jouluruusulle. Krassit ovat vasta tulleet pintaan, mutta niillekin pitää jostain varata tilaa. Kasvimaalle nyt ainakin.
Eilen puutarhapäivä keskeytyi romureissun ajaksi. Kävimme peräkärryllä hakemassa Millanin nurmikolta loput kudontakoneen rautaosat hyötyjäteasemalle, naapurin mies oli aiemmin löytänyt kasasta jotain tarvekaluja, samoin Millan löysi köynnöstueksi sopivan "ratin". Oli se naapuri ihmetellyt, millainen supermies oli saanut koneen osat pihalle pikkuluukusta. Samaa oli päivitellyt Millanin isä. Sellainen supermies minulla.
Oli mulla vähän mattopesuakin ohjelmassa eilen, kun edellispäivänä olin jättänyt likoamaan kaupunkikodista tuomani vaalean räsymaton. Matto oli turhan pitkä, niin ennen pesua olin katkaissut sen lyhyemmäksi tahran kohdasta, purkanut matonkuteita kerille ja solminut molempien matonpätkien päät. Lyhyempään jäi tahraa jäljelle, mutta se passaa kynnysmatoksi. Kun kerta mulla oli pesuvesi saavissa valmiina, niin pesin lisäksi yhden Kanttorilan matonkin. Tosin porstasin siitä vain vaaleiden raitojen kohdat, joissa lika näkyi... Matot olisi kyllä kannattanut pestä jo toissapäivänä, niin saattaisivat hyvinkin olla jo kuivia. Sen verran kuumaa ja kuivaa oli vielä eilenkin. Mutta saisi se sade silti kernaasti taas tulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti