Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Loman viimeiset hetket

Vietimme talvilomastani alkuosan Kanttorilassa. Palasimme kaupunkikotiin tiistai-iltana, jotta ehdin tehdä pakollisia urakoita täälläkin. Pakollisuus ei tarkoita välttämättä samaa kuin vastenmielisyys. Kanttorilassa ehdin ommella ja parsia sekä siivota. Se siivous sai alkunsa siitä, kun mies soitti putkimiehelle, joka lupasikin ehtiä käväistä tuota pikaa. Minulle tuli vähän kiirus saada ruosittua huushollia ihmisasumuksen näköiseksi. Keittiön lattian lakaisu oli vielä kesken, kun nuorimies jo pyyhälsi pihaan. Saadakseni ulos kuskatut matot takaisin puhtaammille lattioille ryhdyin heti seuraavana päivänä eteisen ja keittiön lattioita hinkkaamaan. Mutta sitä ennen putkimies kutsui pari kollegaansakin ihmettelemään ilmavesilämpöpumppua, tai tarkemmin sitä, miten se oli asennettu. Jätettiin vielä auki, tehdäänkö sille mitään, mutta vuotaneelle patterille ei kuulemma tarvitse eikä kannata tehdä mitään, kun kerta reikä, josta se vuoti, oli jo ruostunut umpeen.  Mukavia miehiä nuo paikalliset putkimiehet. Millanilta olimme saaneet yhteytiedot ja suosituksia.

Tiistaina mies ehti vielä kaataa yhden koivun sillä välin, kun minä tein loppusiivouksia. Ulkona olisi ollut sievä sää avittaa miestä risusavotassa, mutta en löytänyt oksasaksiani. Kylläpähän joutaa toistekin. Lauantaina keitettyä borssia oli jäljellä vielä kotiin tuotavaksikin, niin että melkein koko loma tosiaan pärjättiin yhdellä kokkauksella. Otin Kanttorilan kellarista mukaan viimeiset punajuuret. Niistä tein uuniin paistoksen kiertoilmauunissa perjantaina samalla kun paistoin kauralastuja esikoisen synttärijuhlia varten.
Keskiviikko meni koulimis- ja kylvöhommissa. (Ne olivat niitä pakollisia mutta mielekkäitä ja mieluisia urakoita.) Munakoiso ei ole tullut pintaan, mutta ihan vielä en ole heittänyt toivoa senkään suhteen. Siirsin kylvöpotit patterin viereen ja päälle saamaan lämpöä. Koulinta ja kylvö vie ajatukset kesään. Toiveikkaat ajatukset. Kahta lajia selleriä, kahta väriä petuniaa, yhtä väriä orvokkia ja keijunmekkoja on koulittuna. Jätin vielä ryppään koulimattomia keijunmekkoja pyttyynsä. Ei raaski heittää pois.
Kylvin muutaman tomaatin (Money maker), pari tomatilloa, päivänsineä, mustasilmäsusannaa, valkoista leijonankitaa, samettikukkaa ja kokeeksi chilipaprikaa. Mutta unohdin ottaa mukaani Kanttorilasta mm. narsissitupakan siemenet ja punaisten leijonankitojen siemenet. Jätän tupakat tänä kesänä siis kasvattamatta. Mutta leijonankitasiemenpussin hain kaupasta, koska haluan sitä sorttia muitakin värejä kuin valkoista. Niitä minulla oli viime kesänä kaupunkikodin pihassa ja niistä olin kerännyt tänne siemeniä talteen. Samalla ostin toisenkin kesäkukkasiemenpussin, minulle uusi tuttavuus, sinivarjo. Kuva oli nätti, kukinto hieman törmänkukan näköinen ja pussin mukaan hyvä perhoskasvi. Millanin tekemään perhospenkkiin siis testaan sinivarjoa ensi suvena.
Tämä lomapostaus jäi vähän viime tippaan. Pitäisi olla jo menossa nukkumaan, että jaksaa aamulla töihin. En ehdi kaikkea kirjoittaa, mitä on ollut mielen päällä, ja silti tulee aivan liikaa tekstiä ja tarinaa kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti