Omenatarha

Omenatarha

maanantai 29. joulukuuta 2014

Aattojen välissä

Olen tässä odotellut, että mies laittaisi joulun aikana ottamiaan kuvia tietsikalle, jotta voisin vähän kirjoittelua höystää, mutta ei mies ole vielä joutanut. Meinasi käydä vähältä niin, ettei olisi joutanut niitä kuvia ottamaankaan, vaikka pikkusiskoni nimenomaan pyysi kuvia Kanttorilan joulusta. Nimittäin, aattona mies ryhtyi tekemään autoon huoltoa, että voisimme huolettomammin ajella tapaniksi pohjoiseen sukuloimaan - joitakin päiviä aikaisemmin muutamalla satasella ostamallamme ajoneuvolla. Pakkanen kiristyi kiristymistään, mutta niin vain mies sai vaihdettua suodattimia ja öljyt. Mutta lähemmäs iltakymmentä siinä meni ennen kuin sain hänet kaverikseni joulusaunaan. Siihen mennessä lapset olivat jo saunoneet (ja peseytyneet jäähtyneellä vedellä, mutta se on vallan oma seikkailunsa) ja me jaoimme lahjatkin lasten kanssa, jotta iltauninen tytär pääsisi nukkumaan. Ei sentään heittäydytty amerikkalaisten tavoille.
Varmaankin muistelen toiste vielä lisää joulunviettoamme, mutta nyt keskityn katselemaan miehen kanssa Saiturin joulua, joka tallennettiin katsottavaksi sitten, kun paremmin joutaa. Eli nyt.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Valmistaudun jouluun - ei vieläkään kuvia

Mies osti taannoin meille uuden pöytätietokoneen ja läppärin. Kerran jo yritin liittää kännykkääni pöytämalliin toiveenani saada siirrettyä kännyltä tietsikalle vähäiset ottamani kuvat. Mutta sitä varten ei ollut valmiina ohjelmaa, enkä minä tohdi enkä osaa sellaista ladata. Joten nyt on menty kuvitta blogissakin.
Huomenna on jo neljäs adventtisunnuntai - ja huomasin tänään, että kolmaskin kynttilä adventtikynttelikössämme on jäänyt sytyttämättä, kun olimme viime pyhänseudun kaupunkikodissa. Joulu kuitenkin on jo niin lähellä, että luultavasti tämän jälkeen en ennen joulua postaile, vaan keskityn valmistautumiseen, sitten hiljentymiseen ja juhlimiseen.
Kirjoitan kuitenkin vielä jotain viime päivien tohinoista. Jotain olen ehtinyt tehdä siivousten eteenkin, mutta sekä tänään että eilen on oltu liikekannalla muolla päin. Eilen oli ostos- ja katsastusretki lähikaupunkiin. Poikkesimme samalla vaihtamassa Millanin kanssa joululahjoja. (Miksiköhän hän oli teipannut minun pakettini niin tiiviisti?) Mennen tullen matkalla ihastelimme erään talon pihassa olevan englantilaismallisen puhelinkopin joulusisustusta. Kopissa oli sisällä ihmisenkokoinen enkeli, ja iltahämärissä palatessamme siellä oli myös jouluvalot. Mietin vain, kelle enkeli mahtoi soittaa ja mitä asiaa? "Minä ilmoitan teille suuren ilon" -kenties. Ja ehkäpä kelle vain, joka suostuu vastaamaan puhelimeen ja kuuntelemaan. Autokin läpäisi katsastuksen - kolmannella kerralla, kun sytytystulpat ja öljyt oli vaihdettu.
Ja autosta jatkaakseni: tänään ajeltiin vähän kauemmas naapurikaupunkiin ostattelemaan perheautoa joulun sukulointeja varten. Minun piti lähteä siivonteoilta mukaan siltä varalta, että kaupat tehdään ja tullaan kahdella autolla takaisin. Kun vuoden seisonnassa ollut auto käynnistyi apuvirralla, niin päätettiin se ostaa, ja minä sain lähteä edeltä ajamaan kotia päin, kun mies jäi myyjän kanssa hoitamaan paperiasioita. Vähän mua jännäsi ajella oudossa kupungissa, mutta navigaattori ohjasi suoraa ja helppoa reittiä. Vieä piti jännittää lumisateessa mukkaasta tietä huonoilla valoilla, mutta kotiin asti varjeltiin sekä minun että miehen matka tuntia myöhemmin. Kiitos siitä.

Nyt toivotan - koruttomasti ilman kauniita tunnelmallisia joulukuvia - itse kullekin säädylle Vapahtajamme armorikasta syntymäjuhlaa!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulunalustaa

Olimme muutaman päivän kaupunkikodissa - ilman nettitikkua, joten blogiinkaan en pystynyt postaamaan. Tuskin olisin joutanutkaan. Tein nimittäin kerrankin perusteellista joulusiivousta, joka toki jäi kesken. Keittiön neljästätoista vetolaatikosta tyhjäsin ja pesin seitsemän, kaapeista vielä ehdin pyyhkäistä vain jokusen hyllyn. Mutta ei juuri haittaa, vaikka joulusiivous siellä jäi vaiheeseen. Emmehän aio edes viettää jouluamme siellä.
Sillä välin, kun minä vietin aikaani kaapeissa ja komeroissa, mies kävi pianonsiirtäjien kanssa Kanttorilassa - ja junalla palatessaan mietti, mahtoiko muistaa lukita oven perässään...  Eilen illalla kun Kanttorilaan sitten palasimme, totesin oven olleen lukittuna. Oli mukava nähdä piano uudella paikallaan, tuohon se passaa, salin ovipieleen. Voisin koettaa haeskella jonkin jouluisen kaitaliinan sen päälle. Mansetit ja kynttilät jo laitoin takaisin pianon lampetteihin.
Kun täältä keskiviikkona lähdimme, ajoimme suoraan miehen veljen luo. Veimme kummipojalle synttärilahjaa etukäteen ja ostimme langolta auton, jottemme aivan ilman jäisi, kun pianomies tuli samalla ostamaan Rellun. Hyvin Ooppeli kulki hintaansa nähden, ja paljon siihen mahtui taas kaupunkikodista Kanttorilaan kuskattua kampettakin - jota tarttis nyt alkaa sijoitella jonnekin. Jos ei muualle mahdu, niin vintille.

Ennen Kanttorilasta lähtöä ehdin täällä vähän siivota ja järjestää jouluisemmaksi. Kuusen voisi paikoilleen jo rakentaa, mutta pelkäänpä, että muovinen kuusemme on tähän saliin mitättömän matala. Mahtaisiko olla myynnissä jossain korkeampia kuin 210-senttisiä tekokuusia.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Piano tulee

Meidän isäntä on ollut kova myymään ja ostelemaan autoja. Ei se minua ole haitannut enää vuosiin. Olenkin sanonut, että melkein kaikki muu maallinen mammona on myytävissä, mutta pianosta en luovu. Nyt kun olemme asustelleet Kanttorilassa ja kun olen toivonut saavani pianon tänne, niin sen kuljettaminen on ankarasti askarruttanut. Välillä mies on jopa uskaltanut ehdottaa, että myydään tuo raskas piano pois ja hommataan tänne jokin kevyempi soittopeli. Mutta kuten sanottu, pianosta en luovu. Niinpä viimeksi kaupunkikodissa käydessämme olimme varustautuneet peräkärryin, lavetein sun muine vermeineen, joista mies arveli olevan apua pianon siirtämisessä peräkärryn kyytiin. Varsinainen ongelma odottaisi kuitenkin Kanttorilassa: korkeat ulkoportaat.
Mutta sitten kävi niin onnellisesti, että eräs mies, joka oli kiinnostunut ostamaan automme (kts. ensimmäinen lause) ilmaisi halukkuutensa auttaa pianonmuutossa. Jotenkin kummassa puheeksi oli tullut pianon siirtäminen. No, ei se ole mitenkään kummallista, mieheni juttelee kyllä avoimesti ja laveasti asioistamme... Tämä autonostajamies kuitenkin "sattui" olemaan pianonsiirto- JA viritysammattilainen! Niinpä nyt on sovittuna, että torstaina hän tulee kaupunkikotiimme hakemaan pianon kaverin kanssa pakettiautollaan ja kuskaa sen tänne Kanttorilaan - ja jatkavat sitten seuraavalle pianonvirityspaikkakunnalle kahdella autolla.

Tämä maistuu johdatukselta. Taidan saada ISON joululahjan jo ennen joulua. Muutakin suurta on ilmassa, mutta niistä toiste. Nyt täytyy siivota tilaa pianolle ja sen siirtämiselle.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Niilonpäivän aamuna

Hyvää itsenäisyyspäivää!
Heräsin ennen puolta seitsemää, kuulin puolen lyönnin, mutta nousin sängystä vasta vähän ennen seitsemän lyöntejä. Jatkoin kirjeen kirjoitusta ja tulin sitten tutkimaan netistä tämänpäiväistä jumistarjontaa. Aion ehdottaa miehelle, että jäämme tänään kotiin kuuntelemaan netin kautta Kimmo-papin saarnaa Saloisten kirkosta.
Illalla seurataankin sitten puoli kymmeneltä Ylen nettisivulta, miten siskontytön kansanmusiikkibändi revittelee linnanjuhlissa keltaisessa salongissa. Aika huisia! Viime vuonna tsiikattiin silmä kovana itsenäisyyspäivän juhlintaa Tampereelta, koettaen bongata veljenpoikaa Pirkan poikien riveistä. Ties vaikka ensi vuoden juhlista saisin yrittää bongata kollegaa, jonka uskon ja toivon tulevan valituksi eduskuntavaaleissa.

Olisin tällaisen suuren juhlapäivän kunniaksi saanut vähän siivoillakin. Taikka kyllähän mä nimenomaan VÄHÄN siivosin. Onneksi mies oli ahkerampi. Hän kantoi kaupunkikodista kuskattuja lelu-ym. muistopakaaseja vintille, raivasi olohuonetta ja pykäsi tietokonepöydän takan viereen. Minä ehdotin sitä paikkaa, polku-Singer sai siirtyä siitä piirongin viereen näkösämmälle. Se saa peitokseen liinan ja joulukoristeita, aivan kuten lapsuudenkodissakin vastaava vehje aikanaan.

Mies ahkeroitsi myös omenoiden kanssa, toi kellarista laatikollisen, perkasi niistä pilaantuneet kohdat pois ja pilkkoi syötävän osan uuniomenoiksi. Mun hommaksi jäi paistaa ne ja tehdä vaniljakiisselli.

Ulkona alkaa vähitellen valjeta, ja minusta näyttää, että eilinen kosteus on kohmettunut kuuraksi puiden oksille. Sievää.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Takaisin Kanttorilassa

Eilen diakoniamyyjäisten jälkeen ajeltiin takaisin Kanttorilaan. Nyt on porkkana-, lanttu-, punajuuri- ja maksalaatikot ostettu. Kaupunkikodista kuskattiin mukanamme mm. jouluvaloja. Miehen tekemästä kynttiläkranssista sammutin jo valon, kun aurinko killittää niin ihanasti keittiön ikkunaan. Perennapenkkiin pystyttämässäni pajukartiossakin on nyt ulkovalosarja, mutta siinä palaa vain muutama polttimo. Hurjan pitkässä kynttiläsarjassa on vissiin useampi sarja peräkkäin, ja kun yksi sarjan lampuista simahtaa, koko sarja menee pimeäksi. Olisi kova homma mitata, mitkä lamput ovat viallisia. Olkoon noilla vähillä valoilla tämän joulun.
Siivouksia pitäisi edistää. Sen sijaan, että istuisin tietsikalla. Äsken tyhjäsin yhden tuolin päällystän. Sellaiseenkin pikkujuttuun saan tuhrattua aikaa, kun koetan etsiksellä oikeita paikkoja siihen kasaantuneille käsityötarvikkeille. Korttiurakkakin on kesken, samoin Millanin joululahjan ompelu. Ne pitäisi saada valmiiksi, jotta pääsisi raivaamaan niin askartelu- kuin ompeluvärkitkin joululomalle, ja työhuoneeni muutettua vierashuoneeksi esikoiselle.
Ei siis muuta kuin tuumasta toimeen, sana lihaksi ja sanasta miestä. Sanottu ja tehty. Olisikin niin! Olisipa Jumalan kuvana oleminen sitäkin, että "Aila sanoi ja tapahtui niin"... Mutta sanon nyt kuitenkin itselleni, että tulkoon lahja ja kortit valmiiksi, niin vähitellen se sitten tapahtuneekin.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Porua piisaa

Mistä näitä kyyneleitä oikein tulee? Vietin eilisillan kaupunkikotimme vinttikomerossa pakkailemassa talteen muistoja lastemme kerho- ja kouluajoilta, ja vielä nyt aamulla olen pakkaamista jatkanut lueskellen mm. äitien- ja isänpäiväkortteja, nauranut ja itkenyt. Toisesta komerosta siivosin roskikseen risoja kenkiä. Mutta keskimmäisen poikamme reppua en vielä hennonnut heittää pois, vaikka se on rikki, likainen ja haiseva. Sekin sai minut itkemään. Poika taisi käyttää sitä koko kouluajan, vieläpä lukiossakin. Lapsuuden joululahjojani, isäni tekemä nukenkehto ja äidin tekemä teddynalle...Kuopuksen synnäriranneke. Miten pojan käsi on voinut mahtua noin pieneen renkaaseen? Voi itku!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Adventin vuolaat virrat

En päässyt sytyttämään ensimmäistä adventtikynttilää, koska adventtikynttelikkö unohtui kaupunkikotiin. Tyydyin polttamaan Kanttorilan keittiön ikkunalla punaista  pöytäkynttilää, joka meinasi unohtua palaamaan, kun lähdimme kävelemään seurakuntakodille adventin sanajumalanpalvelukseen.
Unohdin taas ottaa silmälasit mukaan ja koetin ehdottaa, että menisimme istumaan lähemmäs fläppitaulua, joka toimi virsitauluna, mutta mies halusi jäädä taakse. Ei se mitään, koska melkein kaikki virret olivat virsurin alkulehdiltä, Adventtiajan virsistä tykkään melkein kaikista. Hoosianna-hymnin lisäksi eniten virrestä Avaja, porttis, ovesi. Tällä kertaa aloin itkeä jo ensimmäisen säkeistön aikana. Ennen olen useimmiten päässyt viimeiseen säkeistöön. Virsi 2 puhuu minulle samasta kaipuusta kuin Bacin säveltämä Saavu Immanuel (...hurskasten toivo. Kuningas kunnian, tullos jo, oi) Aina silloin tällöin - ja viime aikoina yhä useammin - taivaskaipuu valtaa voimakkaasti, tai oikeastaan harras toive Jeesuksen pikaisesta paluusta.
Hoosiannakin aina itkettää, mutta tällä kertaa myös hymyilytti, kun muistin oppilaitani, joiden toivevirsi Hoosianna on - he olisivat halunneet laulaa sitä pitkin kirkkovuotta, kun miltei päivittäin päivänavauksissa veisasimme. Oli myös mukava vaihteeksi pelkästään kuunnella kirkkokuoron laulavan tuttua advnttivesperin laulua "Tie tehkää tulla Herran". Myönnettäköön, että tapailin alttoteemaa itsekin.

Uudestaan kyynelvuo puhkesi illalla, kun kuuntelin Yleltä Kauhajoen kirkosta talvisodan alkamisen ja eduskunnan Kauhajoelle siirtymisen 75-vuotismuistokonserttia. Eero Heinäluoma lainasi puheessaan jonkun aikalaisen muisteluita. Helsingin pommituksissa särkyi myös jotain käärmeterraarioita, lienevätkö olleet luonnontieteellisessä museossa, sitä en muista. Mutta mieleeni jäi lause, joka oli jäänyt myös Heinäuoman lainaaman henkilön mieleen, lause joka kuvasti tuota sodan alkamisaikaa ja joka minun mielessäni kuvaa nykyaikaamme yhtä lailla: "Käärmeet ovat päässeet irti".

Adventtisunnuntain päätökseksi järjestelimme paikkoja lähtökuntoon. Olemme nyt muutaman päivän kaupunkikodissa, ainakin sen aikaa että mies ehtii käyttää auton ilmastointihuollossa ja minä ehdin hankkia jouluruuat diakoniamyyjäisistä.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Mölyoksennus

Olen koettanut tarkoituksella pitää mölyt mahassani ja olla provosoitumatta - saati provosoimatta. Mutta kyllä minäkin nyt tökkään lusikkani soppaan, yhden lauseen osalta. Eräs nimeltä mainitsematon kansanedustaja (kaikki kuitenkin tietävät, kuka, kun jokainen kuuli sen, noin kymmenen kertaa...) päästi suustaan kohutun äänestystuloksen jälkeen, että kyseessä oli meidän aikamme tärkein ihmisoikeusasia. Meidän aikamme tärkein! Kuulinko oikein? Ymmärsinkö oikein? Entäpä dalitit? Taikka albiinojen asema edelleenkin joissain osissa Afrikkaa? Entä sitten sikiöiden ihmisoikeudet - hehän eivät itse pysty itseään puolustamaan - tai vammaisten? Entä vammaisten sikiöiden??? Jatkanko vielä?
Kysyn edelleen, missä tuo kansanedustaja on pitänyt silmiään? Omassa navassaan?

perjantai 28. marraskuuta 2014

Talkoisiin

Päätimme aikaistaa joulukorttiaskartelutalkoitamme Millanin kanssa. Maanantain sijaan urakoimme jo huomenna. Sitten päästään kortteja kirjoittelemaan vaikkapa adventin ratoksi. Kunhan huomenna valkenee, mies lähtee naapurikaupunkiin kaupoille ja vie minut Ruusurantaan kimpsuineni ja kampsuineni. Olen koettanut kollata ja valkata värkkejäni, jottei olisi niin kauheasti pemmastamista paikan päällä.

Vein tänään ensimmäisen erän joulutervehdyksiä punaisessa kuoressaan - vaikkakin jälleen lähetän ison osan sähköpostitse. Mutta toistakymmentä tervehdystä olisi tarkoitus vielä postittaa, ynnä muutama ulkomaille.

Paikkakunnalla on tänään sytytetty jouluvalot. Ties vaikka lähdemme vielä uudelleen kävelylle illan mittaan valoja ihmettelemään. Mutta sitä ennen perkaan vielä tilpöhöörijemmojani huomista varten.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kehys

Kirjastosta lainaamassani farkkujen uusio- ja kierrätysideakirjassa oli useitakin erilaisia käyttötapoja farkkujen takataskuille, amppeleista kyltteihin ja näihin valokuvakehyksiin.


Valokuvien sijaan sujautin taskuihin kalenterikuvia, mahdollinen myyjäisostaja voi vaihtaa tilalle mieluisensa kuvat. Sain paikan myös parille nypläyspätkälle. Taskujen alustana on kassi, johon kokeilin greazy-tekniikkaa ja jota en myyjäisiin kelpuuta.


tiistai 25. marraskuuta 2014

Kirjeitä

Kävin kahdeksan maissa pimeän turvin yöpaitasillani postilaatikolla ja löysin kirjeen Millanilta. Ryhdyin siihen heti vastaamaan. Vastauskirje on vielä kesken, joten en tänäänkään pitkästi tänne ehdi kirjoittaa. Meillä on suunnitelmissa pitää joulukorttiaskartelutalkoot Millanin kanssa pika puoliin. Ajattelin ehdottaa hänelle Oskarin päivää. Tänään onkin Kaisan nimipäivät - ja taitaa sitä kaljamaakin olla, vaikkei onneksi matkallani postilaatikolle.
Minulla on vielä yhtä sun toista ommeltavaa, neulottavaa ja mosaiikkiliimattavaa kesken ennen kuin pääsen aloittamaan joulusiivouksia. Mutta nypläystyynyn pakkasin jo suojapussiinsa. Nyplääminen on niin koukuttavaa hommaa, että mun piti nyt olla kovana ittelleni ja tehdä sille hetkeksi toppi, että joutaa muutakin.

Mies on tehnyt ruuan ja jälkiruuan, taidan mennä nauttimaan. Ja sitten jatkan kirjeen valmiiksi ennen kuin ryhdyn muuhun.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Pieruperjantai

Aamulla (= yhdeksän maissa) sängystä noustuani tunsin nenässäni tavallistakin vahvemmat pieruntuoksut. En onneksi kuitenkaan ehtinyt ääneen nimetä miestäni syylliseksi, kun jo hoksasin, että olimme yhtä syypäitä molemmat. Se oli se meidän eilinen hapankaalitekeleemme, joka oli alkanut osoittaa elonmerkkejä. Vielä toinen yö ylennöksillä uuninpankolla ja sitten siirrän sangon olohuoneesta haisemasta muualle.
Hajuun nähden on erikoista, että olen viihtynyt sisätiloissa koko armaan päivän. Kompostorilla pistäytyminen oli ainut ulkoiluni, kun postilaatikollekin prissasin miehen vuorostaan.
Olen takunnut saumurin kanssa. Lopulta ei auttanut kuin tehdä farkkutilkkukassi loppuun tavallisella ompelukoneella. Tähän tilkkutyöhön kokeilin greazy-tekniikkaa, joka oli hauskaa ja joutuisaa edelliseen tekniikkaan verrattuna. Mutta korostan sanaa "kokeilin" - en taida kehdata viedä tekelestä myyjäisiin. Omaan käyttöön kelpaa, ties vaikka jollekin lapsistakin.

Mutta mikä saumuria riaa, kun se katkaisee toisen alalangan koko ajan, niin että se putoaa silmästä? Aluksi kone toimi kelvollisesti, ompelin sillä muutama päivä sitten Millanille yhden uuden "sähkösuojahuivin" ja tänäänkin ehdin tehdä aika monta saumaa kunnes oikuttelu sitten taas alkoi. Samaa vaivaa on ollut ennenkin. Auttaisikohan huolto? Onko jokin langankireys pielessä? Taidan siirtää saumurin joululomalle.

torstai 20. marraskuuta 2014

Silppuhommia

Tiistaina saatiin käytyä Millanin ja mieheni kanssa hakemassa sänky kirppikseltä. Olin edellisenä päivänä sinne soittanut ja varmistanut, että kyseinen kaarevapäätyinen puusänky on vielä tallella. Olivatkin sitten nostaneet sen meitä varten jo lähtövalmiiksi. Muutenkin kirpparireissu onnistui, Millan löysi varavuoteeksi sopivan nojatuolin ja minä parit työfarkut. Käytiin samalla reissulla parissa kaupassakin ruokaostoksilla. Ja Millan sai tehtyä vielä viimeisiä joululahjaostoksiakin (!!!) - hänellä on fiksu tapa hoitaa tuollaiset asiat ajoissa, eikä siinä edes kauaa nokka tuhissut. Tosin eihän hän kovin kauaa olisi pystynyt kaupan loisteputkien alla viipymäänkään. Kun minäkin olin sentään aika väsynyt reissun jälkeen, niin voin vain kuvitella, miten uupunut Millan oli, kun kannettuamme sängyn peräkamariin ja nojatuolin olkkariin jätimme hänet omaan rauhaansa.

Eilen sitten aloitin vielä kahden uuden tilkkunallen tekemisen. Yhden valmiin vein diakonille, ja kuvittelinkin jo laittaneeni siitä tänne kuvan, mutten ollut tainnutkaan. Tässä siis kuva nallemallista, jonka kanssa nyt olen ikisoki (= uhallakin, ehdoin tahdoin) vääkästänyt.


Äsken satuin näkemään Tanskalaisen maajussin selittävän, miten hän omavaraistalouteen pyrkiessään uhraa paljon aikaa projekteilleen, mutta oikeastaan vain ja ainoastaan sitä aikaa, koska monessa projektissa hän käyttää kierrätys- ym. ilmaismateriaalia. Se vähän rohkaisi minuakin tänään jatkamaan  nalleprojektiani. Eilen sain leikattua palat kahteen nalleen ja ommeltua molemmille korvat ja kaikki muotolaskokset (pelkästään yhden nallen pään osiin tuli yhdeksän muotolaskosta, lisäksi 1-3 kaikkiin raajoihin ja vartaloon muutama). Kun tänä aamuna ompelin toisen nallen osat valmiiksi, tuskailin homman hitautta ja ihmettelin, miksi tuhraan aikaa tällaiseen. Mutta aikaa minulla nyt sattuu olemaan, ja kasakierrätysmateriaaleja... Jos joku nallen ostaa myyjäisissä, kenties nallen saaja ilahtuu, ja ainakin ne vähävaraiset, joille seurakunnan diakoniatyö lahjoittaa myyjäisvaroin jouluiloa.

Nuo nallet olivat se ensimmäinen tämänpäiväinen silpputyö. Se toinen olikin sitten paljon helpompaa, joutuisampaa ja maistuvampaakin, aikanaan. Hommaa joudutti, kun teimme miehen kanssa yhteistyötä. Minä leikkasin kaalisilppua, jota mies survoi sangossa. Karkeaa suolaa, porkkanasuikaleita ja vähän valkosipulia joukkoon, mehustunut survos painon alla sangossa uuninpankolle pariksi päivää. Ja kahden viikon päästä meillä pitäisi olla...
JEES, HAPANKAALTA.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Ruusua ja farkkua

Pidimme tänään Millanin kanssa sytykeruusutalkoot, päivännäön aikana saimme uusiokäytettyä kynttilänjämiä sekä munakennoja ja tehtyä 81 ruusua. Revimme ja taiteilimme ruusut sisällä, mutta talitouhut tehtiin pihamarkilla pienessä lumisateessa. En ottanut kuvaa aikaansaannoksistamme, koska jätin inhasti säteilevän kännykkäni autoon kyläreissun ajaksi.
Sen sijaan kuvasin Kanttorilassa lisää farkkutöitä, itselleni muistoksi ja malliksi ennen kuin vien nekin diakoniamyyjäisiin.

Tyyny on ensimmäinen varsinainen tilkkutyöni. Eikä ihme, etten ole ennen tehnyt. Vaativat aikaa ja tarkkuutta. No, tarkkuudesta tingin aika lailla. Millan tykästyi tuohon ja kysyi, voisinko tehdä hänelle samantyyppiset päälliset ruokapöydän tuoleihin, joita hänellä on kolme. Teen hänelle ne päälliset hieman kevennettyinä versioina, enkä aloita pikkuriikkisestä 7 cm:n neliöstä vaan vähän isommasta. Ja varmaankin vain yksi ruusublokki tyynyä kohti. Tuota varten löysin sisätyynyn paikalliselta kirppikseltä eurolla. Myös tuo kukkakangas on kierrätysmateriaalia.


Kirjastosta lainaamassani farkkutöihin perehdyttävässä kirjassa oli mm. yllä oleva nimikyltti-idea farkun takataskusta ja vyön "fankusta". Sinisellä nauhalla peitin virheeni... Olin ommellut wc-kirjaimet ensin taskun alareunaan ylösalaisin, vasta sitten muistin, että kyltti oli tarkoitus ripustaa tuolta alareunan terävästä nurkasta, eikä yläreunasta. Virhe ei mua kauheasti harmittanut, koska ekat kirjaimet aplikoin raidallisesta kankaasta, eikä siitä hahmottanut kirjaimia kunnolla. Onneksi hoksasin, että virheen voi peittää ennen kuin yritin ruveta purkamaan tiheää siksakkia. Mutta en hoksannut purkaa vihreää harsimislankaa ennen kuvan ottoa...

perjantai 14. marraskuuta 2014

Puslaa ja pitsiä

Mies on toista päivää tehnyt autoremonttia. Eilen homma jäi kesken, kun päivänvalo loppui. Ja kylmäkin tuli. Nyt kuulemma on koiranluu ja puslat paikoillaan - mitä kummaa se sitten tarkoittaakaan. No, näin mä ne puslat, kun käytiin ne keskiviikkona Seinäjoelta tyyriillä ostamassa. Samalla reissulla poikettiin SPR:n kirppiksellä, ostettiin sieltä joukkoomme runkopatja siinä toivossa, että saamme Kanttorilaan jouluvieraita, ja Millanille katseltiin sänkyjä. Rautasängyn tilalle täytyi löytää puinen. SPR:llä oli varsin runsaskin valikoima ja eräs kuvailemani sänky kuulosti hänestä mieluiselta. Kunhan tuo auto tulee valmiiksi, niin kenties teemme toisen kaupunkivisiitin.
Mä olen edelleen jatkanut käsityöllistämistäni, mm. paikkasin kolmet miehen alushousut. Niistä en laita kuvaa, mutta kokosin kaikki tähän mennessä nypläämäni pätkät samaan kuvaan.


Ne ovat suurinpiirtein ikäjärjestyksessä, vanhin alimpana. Se oli nimittäin jäänyt aikanaan äidiltä kesken ja oli vielä kiinni nypläystyynyn tukissa. Halusin sen saada irti, niin jatkoin sen verran kuin mynsteriä oli jäljellä. Meni vähän arvailuksi ja kokeillen, mutta noihin muihin mulla oli tallella mynsterin lisäksi muutakin ohjetta ja apua, kansalaisopiston nypläyksen alkeiskurssin monisteita.
Tuo kirjanmerkki menee Millanille joululahjaksi, pitsinpätkiä käyttänen erinäisissä ompelutöissä somisteina.

torstai 13. marraskuuta 2014

Laastia vaille valmiita

Paikalliselta kirppikseltä löytyi mukavasti erikokoisia saviruukkuja. En tokikaan kaikkia niitä holmunnut ittelleni, mutta aika kasan kuitenkin. Osa niistä on jo saanut mosaiikkilaatoituksen. Nuo pienet, kenties munakupeiksikin sopivat, ehdin jo saumata ja viedä isänpäiväreissullamme diakonille myyjäisiä varten. Muista saumauslaasti vielä puuttuu. Ajattelin tehdä vielä ainakin yhden ennen kuin alan sotkea isompaa laastiannosta.


Strömsössä ommeltiin tyynyjä, joihin tuli geometrisia painokuvioita. Ompelija paljasti siinä kuvioita painaessaan, että mustavalkoisten kuvioiden joukkoon kannattaa laittaa myös keltainen pilkahdus (kuulemma kiinteistömainoskuviinkin laitetaan pöydille esiin sitruunoita sen takia). Mulla ei ollut keltaista, mutta kokeilin antaisiko sininen tai vihreä palanen säväyksen ruskealle purkille. Ne - piristysruiskeeksi tarkoitetut palat - voi toki kääntää piiloon, jos ei miellytä silmää.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

50 vuotta 17 päivää

Olin eilen kokouksessa, jonka puheenjohtaja loppusanoissaan toivotti hyvää isänpäivää ja kertoi, kuinka monta vuotta hän sai tuntea oman isänsä.

Minä sain tuntea oman isäni 50 vuotta ja 17 päivää.

Tähän olisin halunnut liittää isästä kuvan, mutta niitä ei läppärillä ole. Sen sijaan kuvailen isän ulkomuotoa muutamalla sanalla. Isä oli pieni mies, mutta miehuutensa päivinä voimanpesä, lihaskimppu. Isä oli kalju jo silloin kun minä synnyin, jäljellä olevat pyörtänötkin hän ajeli kesäksi pois. Isä oli ollut nuorena komea mies ja vielä vanhempanakin sen saattoi hänestä nähdä. Etenkin silloin, kun oli aihetta nauruun. Totisena isä näytti kunnioitettavalta, lähes pelottavalta, ja varsinkin, jos itsessä oli syy isän totiseen ilmeeseen.

Rajasin kuvailuni isän ulkoiseen olemukseen, sillä vähänkään laajempi vaatisi muutaman luvun kirjasta. Kenties niissä muistelmissa, jotka minun pitäisi kirjoittaa nyt kun vielä viitsii.

Kiitos isästä. Kiitos isälle.



Lisäys 12.4. 2015. Mutaman pävän päästä tulee vuosi täyteen isän kuolemasta. Nyttemmin sain kännykältä tietsikalle isän armeijakuvasta nappaamani kopion.


perjantai 7. marraskuuta 2014

Kohtaamisia

Olipa eilen taas vaikuttava retki kotipuoleen ja kulttuuririentoihin, yllättäviäkin kohtaamisia. Kuten sekin, että tapasimme paikallisessa ruokapaikassa tuttavapariskunnan, joka muutti seitsemän vuotta sitten kotikaupungistamme Tampereelle. Pysähdyimme vaihtamaan kuulumisia aika pitkään, mutta sitten me lähdimme äitiäni tapaamaan. Hyväntuulinen ja puhelias äiti piti keskustelua yllä, siskostaan ja puolisostaan enimmäkseen jutteli. Siinä meni pitempään kuin oli tarkoitus, mutta ehdimme kuitenkin rookata sekä pikksusiskoni että isosiskoni puolisonsa kera kuin myös pikipäin serkkulikan naapurista. Sitten kiiruusti kohti maakunnan pääkaupunkia ja valokuvanäyttelyä. Pikkusisko lähetti vielä tekstiviestinä tarkan katuosoitteen, josta en ollut ihan varma. Parkkipaikka oli vähän hakusalla, mutta se ei haitannut, sillä ennen kuin tilaisuus pääsi kunnolla alkamaan, odotettiin alkumaljoja naukkaillen yhtä pikkubussillista avajaisvieraita kuvaajan kotipitäjästa - siis miltei Kanttorilan kulmilta.
Kuvaaja, Millanin mies, kertoi  pitkään kestäneistä parisuhteista kertovan näyttelyn alkusysäyksestä: hänellä sattui olemaan kamera mukana, kun hän oli bongannut 20 asteen pakkasessa pariskunnan ottamassa aurinkoa potkukelkoissaan istuen... Perheasiainneuvottelukeskuksen edustaja sai myös puheenvuoron, jossa hän lainasi maakuntalehdestä löytämäänsä juttua. Siinä lueteltiin viisi neuvoa 50 vuotta täyttäneelle, mitä hänen kannattaisi tehdä. Ensimmäinen ohje jäi mieleeni: kirjoita muistelmat, kun vielä viitsit. Yhteistä kaikille ohjeille oli tuo loppukaneetti "kun vielä viitsit". Viimeinen ohje liittyi illan teemaan, siinä neuvottiin osoittamaan rakkautta läheisille.
Kahvikupin, rieskarullan ja tyrnikakun ääressä kuultiin musiikkia ja puhetta, jotka kuljettivat meitä seuraamaan pitkää yhteistä matkaa. Sen jälkeen olikin hyvä siirtyä tutustumaan tarkemmin pariskunnista kertoviin kuviin ja teksteihin.
Upea päätös upealle antoisalle päivälle. Sydän ja kyynelkanavat tulvien kotimatkalle.

Niin, ja aivan turhaan se äiti koko ajan murehti, eikö meille tarjota mitään. Dementiakodilla nautittujen kahvien jälkeen meitä trahteesivat molemmat siskoni niin ruualla kuin kahveillakin, ja yllättäen myös avajaisiin liittyi tarjoilua. Myöhäinen iltapala nautittiin sitten keskiyön pintaan kaupunkikodissa.  

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Valokuva viiveellä

Taannoin kirjoitin keramiikkasirpaleiden lajittelustani. Nyttemmin olen tehnyt puoli tusinaa mosaiikkityötä enemmän tai  vähemmän valmiiksi ja jonkin kuvankin jo otin, mutta nekin tulevat sitten viiveellä kuten alla oleva lajittelukuvakin.



Jouduin jättämään yhden ruukun päällystyksen hetkeksi kesken, kun täytyy pakkailla isänpäiväreissua varten, joka alkaa jo huomenna. Teemme ensin sukulointi- ja valokuvanäyttelymutkan etelän suuntaan ja iltaa myöten ajatuksena olisi ajella kaupunkikotiin yöksi. Kuopus siellä jo onkin, muut lapset tullevat perjantaina.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Vettä kahvinkeittimessä ja postilaatikossa

Taivas harmaa, sataa, syksy on... jo toista päivää taas perätoukuria. Talvikin tulee keikkuen, jos aikoo tullakaan. Piti käydä laittamassa tuoreet kaffiplöröt tippumaan miehelle, joka sitä nimenomaisesti pyysi. Että hänelle olisi tuoretta kaffetta, kun palaa tuolta sateesta postilootaa rustaamasta. Meidänhän (= miehen) piti kesällä siirtää postilootamme portinpielestä vähän kauemmas, samaan ratiin muiden lootien kanssa läheisen kujan päähän. Sellainen vaade löytyi yhtenä aamuna laatikosta. Se oli oikein kirjekuoressa, sellaisessa, jossa oli meidän osoite päällä ja jonka nurkassa luki: postimaksu maksettu kotimaassa... Tunnustan nyt tässä rikoksen, olen syyllistynyt riistoon postia vastaan: vein mainitun kirjekuoren Millanille, jotta hän voisi siinä lähettää mulle kirjeen, valmiiksi maksetussa kuoressa. Hups, teinkö Millanista rikostoverin? No, enpä kerrokaan, käyttikö hän koskaan tuota kuorta.
Mutta siis siirron seurauksena postilaatikkomme kannen ja takaseinän väliin jäi rako, josta sateella valuu vettä postien päälle. Miehellä oli kuulemma jo konsti mietittynä, miten sen saa korjattua, nyt patistin hänet toteuttamaan konstinsa - tuotuani laatikosta nipun litimärkiä mainoksia. Israelin ystävien jäsenkirje oli säilynyt kutakuinkin kuivana, kiitos mainosfyllin.
Kahvinkeiton lisäksi en olekaan tänään vielä muuta huushollannutkaan. Taidan mennä maistamaan ja rauhoittumaan - ennen kuin keksin ruveta riehumaan.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Penkkiepisodin loppunäytös

Olen jossain yhteyksissä kirjoittanut riihessämme varastoiduista kirkonpenkeistä ja siitä, miten mieheni on niiden kanssa penkkiurheillut. Sitä en muista, joko olen kirjoittanut, että teimme penkeistä seurakunnalle ostotarjouksen - ratkaisuksi seurakunnan kuljetus- ja säilytysongelmiin. Tarjous hyväksyttiin, mutta siihen sisältyi toive jättää muutama penkki kaupan ulkopuolelle seurakunnan omaan käyttöön. Mies pani tuulemaan. Penkkikasa hupeni pihasta tuota pikaa, osan hän hajotti poltto- ja värkkipuuksi, osan kantoi kokonaisena takaisin riihen suojiin ja kolme viimeistä penkkiä hän nosti valmiiksi perkärryn kyytiin. Penkkien alta vapautuneen soratasanteen päälle hän pykäsi sitten pressukatoksen autoa varten.
Kun perjantaina olimme ajelemassa Millanille kaffille, niin poikkesimme ensin seurakunnan virastolle. Kävimme morjestamassa talouspällikköä ja kysymässä, mihin saisimme peräkärryllä kuljettaa nuo penkit. Hän soitti suntiolle, jonka kanssa sovittiin, että penkit voi viedä leirikeskuksen kuistin alle, jonne mieheni jo kesällä niitä suunnitteli sopimaan.  Vielä samana iltana kyläreissulta palattuamme mies lähti penkkejä viemään. Nyt se asia on loppuun käsitelty siltä osin. Aika näyttää, mitä ostamillemme penkeille tapahtuu.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Pyhäinpäivä ja marraskuu

Kylästelimme eilen vähästä aikaa Millanin ja väkensä luona, sain matkaani keinokuituisen pöytäliinan siniseen kamariin. Sähköallergiaan kun eivät sähköistyvät tekokuidutkaan sovi. Sieltä jatkoimme kaupoille ja kävin samalla ostamassa lopuilla vuoden loppuun asti voimassa olevilla smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä sarjalipun uimahalliin. Sain siten seteleille lisäkäyttöaikaa ensi vuoden lokakuuhun.
Tänään on tarkoitus ajella illaksi kotikirkkooni, jossa valta- ja seurakunnallisen perinteen mukaisesti luetaan vuoden aikana hautaan siunattujen nimet ja sytytetään kynttilät. Muitakin sisaruksia on tulossa sinne. Itse haluan ehtiä ennen iltakirkkoa käydä katsomassa äitiä ja kierrellä sukuhaudoilla. Jos jollain niistä ei pala kynttilä, niin sitten sytytän. Mielestäni yksi per hauta riittää kyllä.
Jonkin verran selvitimme Kanttorilan sekasotkua pyhän kunniaksi. Mies purki ja kantoi riiheen ylimääräisen pöydän olkkarista. Nyt tuossa olisi tilaa sille pianollekin. Kun vain keksitään, millä konstilla sen saisi raijatuksi kaupunkikodista tänne. Mies on suopunut vaatimukseeni, eikä ole enää puhunut pianon myymisestä. Jos se olisi sellainen viilupintainen fatseri, joutaisi minunkin mielestäni mennä. Mutta kynttilälampettipianostani en hevillä luovu, enkä millään muullakaan musiikkigenrellä.
Tarttee ruveta rustaamaan itseään liikenteeseen.

torstai 30. lokakuuta 2014

Keskeneräisten projektien kirjo

Muistaakseni Millan on blogissaankin kertonut tavastaan pitää puutarhatyökaluja kesän aikana saatavilla eri puolilla pihaa - tyyliin pikkulapio joka penkin ja tarhan luona. Se on hänelle käytännöllisintä siksi, että erinäiset vaivat eivät salli kovin pitkiä puutarhasessioita, niin että työkalut pitää olla saatavilla siellä, missä kulloinkin inspis iskee tai missä päin pihaa vähiten vihloo - eikä aikaa ja voimia kannata tuhlata työkalujen haalaamiseen.
Ilokseni ja mieheni kauhuksi olen huomaamattani omaksunut samantapaista ajattelua sisätöihini. Nyt kun olen aloittanut käsityökauden, niin mulla taitaa olla ainakin puolentusinaa keskeneräistä käsityötä levällään eri puolilla huushollia. Keittiön pöydän on vallannut ompelukone vissiin viikko sitten, ensin ompelin tilkkunallea, nyt on meneillään toinen tilkkutyö, välillä jotain korjaustöitä ja lisäksi olen ommellut vanhoista froteekäsipyyhkeistä mopintapaisia. Saadakseni ompelulle tilaa siirsin mosaiikkityövärkit peräkamarin pöydälle. Saman kamarin lattiaa peittää farkkukasa, josta olen tonkinut toistaiseksi vasta tilkkuvärkkiä, mutta haaveissa olisi kokeilla isompiakin farkkutöitä.Olohuoneessa sohvalla on neuletyö, puseron takakappale, jota neulon televisiota katsellessani. Nojatuolin vieressä pikkupöydällä odottaa tilkkunallen osat yhdistämistä. Olohuoneen ruokapöytää täyttää nypläystyyny tykötarpeineen. Olen palautellut mieleeni yksinkertaisimpia juttuja kansalaisopiston monisteiden avulla, lähinnä nypläten kapeita nauhoja tai reunapitsejä, tarkoituksena käyttää niitä esim. farkkutöiden somisteena.
En ole ottanut yhtään kuvaa todisteeksi. Eninnäkään en nyt piittaa esitellä vallitsevaa sonkaa enkä toiseksikaan keskeneräisiä töitä. (Enkä valmiitakaan pitsejä, ne kun ovat sellaista koiranoksennusta, jos vaik joku raumlaine näkis.)
Jos joku Tolkien-fani sattuu lukemaan, hän kenties tunnistaa otsikossa jotain tutunomaista.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

"Lempeät tuulet, tää onnea on"

Eilen oli säätiedotusten mukaisesti ihmeen lämmin päivä. Se houkutteli ulos, vaikken siellä kovasti mitään järkevää tekemistä keksinyt. Vajensin ja mullistin kuitenkin pikakompostoria, ja se kannatti. Tänä aamuna oli lämpömittarin viisari alkanut jälleen kivuta korkeammalle, kun se oli tähän asti näyttänyt hitaasti laskevan. Ennen tyhjäämistä kiertelin kasvimaan ympäri miettien, voisinko johonkin kohtaan siellä tyhjätä palanutta kompostia ja valitsin sellaiseksi kohteeksi yhden tämän kevään kohopenkeistä. Käänsin kompostimaata penkin sisään, tein lapion kärjellä vaot penkin molempiin ulkosyrjiin ja kävin hakemassa sisältä sokeripussillisen valkosipulin kukintoja, joiden silmuja, pikkusipuleita kylvin vakoihin.Posti oli tuonut jonkin ilmaisjakelulehden (Piha ja talo tai jotain sentapaista), jossa yllytettiin kylvämään valkosipuleita vielä myöhäänkin syksyllä. Siinä mainittiin myös, että ne kaipaavat runsaasti ravinteita. Siitä tuo komposti-idea. Siinä myös mulle selitys, miksi tänä kesänä Kanttorilassa ei valkosipuli kasvanut kummosestikaan. Onneksi sitä kuitenkin oli kaupunkikodin kohopenkissä, mistä kaivoin ylös kunnon sadon.    
Siinä kompostin tyhjäyksen ja viimekylvöjen yhteydessä tonkaisin myös kateharson lopulta pois parsakaalien ronttojen päältä - ja tein ilahduttavan löydön. Pitkien palkojen/ litujen joukossa oli myös tuleentuneita, joista rapisi ulos mustia siemeniä. Keräsin nopsasti niitä talteen ensi kesää varten. Jätin rontot paikoilleen, ei haittaa, vaikka ne itsekseenkin siellä kylväytyisivät. Parsakaali on hyvää ja terveellistä. Kessunrontoiksi isä aikanaan niitä sanoi, ja söi hyvällä halulla, kuten me muutkin.
Ilta alkoi tietty hämärtää jo varhain, mutta näin kuitenkin mennä navetan taakse katkomaan kuusien alaoksista havuja aikomaani havuporttia varten. Kun lähdin saalistani lykkimään kottikärryllä, minut bongattiin.Tien toiselta puolen kuului pikkutytön huikkaus: "Hei! Kuka sinä olet?" Esittäydyin ja kysyin puolestani tytön nimeä. Pinja. Se se on huvittavaa tällä pikkukylällä, että ihmiset alkavat jutella oudoillekin. Ja että ne oudot kyllä heti huomataan!
En vielä alkanut nierata kuusenkräniä "ruusuporttiimme" - jonka miehen kanssa kesällä kasasimme vanhan pihakeinun tukipuista ja mutkalle (=kaarelle) väännetystä kupariputkesta - kun en löytänyt tarpeeksi rautalankaa. Kunhan adventiksi sen saan tanittua.
Illalla jo alkoi tuuli pitää kovaa mölyä ja mielessä kävi, kuinkahan kauas se kuskaa mattotelineelle kuivumaan kietaisemani kateharson. Aamulla löysin sen kuitenkin omasta pihasta, oli takertunut tyrnin oksiin. Omalle pihalle oli sentään jäänyt pajutönterökin, jota olin yrittänyt ankkuroida kivien avulla paikoilleen perennapenkin korkeimmalle kohdalle. Tallella oli mutta kumossa. Täytyy kehitellä siihen kunnon ankkurointi sulan maan aikana ennen kuin tohdin kietoa ulkovaloja pajukuuseeni - jonka taannoin dyykkasin.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Elokuinen kuvamuisto


Kun veimme Millanin takaisin kotiin elokuisilta akustisen musiikin festareilta, niin poikkesimme näyttämään hänelle Kanttorilan senhetkistä tilaa. Erityisesti puutarhan, luonnollisesti. Mies halusi ottaa meistä kuvan maissin vieressä antaakseen perspektiiviä maissin korkeudelle. Valitsin parista kuvasta sen, joka paremmin suojaa Millanin intimiteettiä.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Väritilanne 15.10.

Mies teki toista viikkoa sitten kamerakierroksen ympäri markkia ja bongasi menneen kesän viimeiset värimuistot.

 Tuoksuherne yllätti pitkäaikaisella kukinnallaan. Vieläkin kukkia taitaa olla jäljellä lumi- ja pakkaspäivien jälkeenkin, mutta itse kasvi retkottaa pitkin perennapenkkiä, kun vein siltä tuen ja turvan, pajuenkelin talveksi kasvihuoneeseen.

 Komea maksaruoho on edelleen komea, siinä toinen pitkäänkukkiva ja kylmyyttä kestävä yllättäjä. Ymmärrän nyt paremmin Millanin viehtymyksen näihin.


Kurjenkello puolestaan uusi kukkimisensa, kuten teki loppukesällä myös kurjenpolvi. Kurjet toisaalta taitavat olla ensimmäisiä talven alta poislähtijöitä.


Mies kuvasi vihreääkin väriä, jota löytyy edelleen mm. lehtikaalista. Niitä sekä purjoja ja vähän vielä persiljaakin olen edelleen hakenut pihalta päin ruokiin, vaikkakin jäisinä. Purjoja on saanut tosissaan kaivaa irti jäisestä mullasta. Ei niitä enää monta ole jäljellä. Lehtikaali kestää hyvin pakkasta, ja sitä on helppo korjata vielä lumen seastakin.


'

Lisää komeita maksaruohoja, pihakärsämöllä höystettynä. Taustaruskea paljastaa syksyisen kuvanottoajankohdan.


 Pensasmustikan ruska on upea. Keräsin noita viehättäviä lehtiä kirjan väliin kuivumaan. Sisko toi käsityömessuilta tuliaisiksi joulukortin, jonka tekemisessä oli käytetty mm. tuon tapaisia punaisia lehtiä. Nyt lehdet alkavat olla varisseet.



                                                 Punakärsämö on myös ollut sinnikäs kukkija...



... kuin myös ihana ruusumalva. Koska en ollut oppaana kamerakierroksella, niin muutama väripilkku jäi löytymättä: lyhtykoisot ja orvokit. Elokaunokki yksin oli eksynyt - joskaan ei viljapellon keskeen, mutta yrttimaalle. Ei ihmekään, että jäi kuvaajalta huomaamatta, itsekin hoksasin sen vahingossa vasta pari viikkoa sitten. Näillä kuvilla jätän hyvästit viime kesälle.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Vähemmän on enemmän tai vähemmän enemmän

Lopetin vähän aikaa sitten taas yhden blogin päivittämisen. Se oli jo toinen tänä vuonna. Sen lisäksi otin facebookiinkin etäisyyttä. Ystäväni on aina välillä ollut pitkiäkin aikoja pois naamakirjasta, ja nyt otin asiakseni perehtyä asetuksiin ja tutkia, kuinka se tapahtuu. Lopetin tilini. Mutta vain väliaikaisesti, ensi vuoden puolella täytynee palata voidakseni informoida sukukokouksesta suljetussa ryhmässämme. Nyt mulla pitäisi siis olla enemmän aikaa postailla tälle blogille. Teoreettisen ajan lisäksi tarvitaan kuitenkin ideaa ja inspistä. Ja toisinaan tarvittaisiin kuvia. Äsken siirsin pöytäkoneelle miehen kameralta kuvat elokuulta lokakuulle. Mutta nettitikku on nyt kiinni läppärissä, joten vielä en saa lisättyä väriläiskäpihakuvia. Ison kameran liittäminen tähän läppäriin tukkisi koko vempaimen.

Eilen täällä satoi lunta, tänään vettä. En ole juuri käynytkään ulkona, eilen kävin vain vilulenkillä postilaatikolla. Haettuani kirjastosta käsityökirjoja, selattuani saamiani käsityölehtiä ja lajiteltuani kilotolkulla keramiikkalaattojen palasia värien mukaan olen nyt sitten aloittanut sekä mosaiikkityöt että ompelun. Pari valmista ja yksi keskeneräinen ruukku sekä yksi jalkoja ja täyttämistä vailla oleva farkkutilkkunalle. Yhden neuleenkin sain alulle telkkarikäsityöksi. Välillä tv.tä voi katsoa myös kuntopyörän satulasta. Osaisinkohan yhdistää neulomisen polkemiseen? Ennen kuin sitä kokeilen, käväisen täyttämässä keuhkot ulkoilmalla ja stten istahdan ompelemaan nallerievulle takatassuja.




sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Varakirkkoreissu

Jumikset pidetään toistaiseksi seurakuntakodilla, joten meillä on noin sataa metriä lyhyempi kävelymatka pyhittämään lepopäivää. Tänään käytiin ekaa kertaa kokeilemassa, miten ehtoollisen vietto sujuu "väistötiloissa". Tulimme viimetipassa  yhtä aikaa pariskunnan kanssa, jolla oli mukanaan alle kouluikäinen tyttö. Luulin ensin ydinperheeksi, mutta yllätyksekseni tyttö puhutteli naista mummoksi. Suntio ovella toivotti hymyillen ja kädestä pitäen tervetulleeksi, kirkkokuoro jo lauloi aloituslaulua, mutta alkuvirteen ehdimme mekin mukaan. 
Edessämme istuvalle pikkutytölle oli varattu ajankuluksi evästä (mehua, keksejä ja maissisuikeroita), pari kirjaa, piirustuslehtiö ja suloinen ja likaiseksi rakastettu pupu, jolla oli pitkät luppakorvat. Välillä käytiin vessassa.
Pappi puhui laista (pyhän aiheena rakkauden kaksoiskäsky) ja lainasi muutaman ajatuksen Olaus Petriltä, tuomarinohjeista. Kaksi ohjetta jäi mieleeni: "Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella. Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttäisikin tekevän lain sanain mukaan."
Tuomarinohjeet löytyvät mm. wikipediasta, josta tuohon suoraan kopioin ja liitin.
Etenkin tuohon ekaan törmää kouluelämässä, kun jotkut oppilaat tuntuvat välillä ymmärtävän tahallaan väärin, että kaikkea sellaista (hölmöä) saa tehdä, mitä ei ope erikseen ole vielä ehtinyt kieltää...
Kuoro lauloi aivan kauniisti, vaikka laulajia oli vähänlaisesti, ei juuri sen enempää kuin kotikuorossani. Ja kas, osalla naisista oli samanlainen kuoromekko kuin meillä. Ikäjakaumakin oli aivan kelvollinen, sukupuolijakauma epäsuhtainen, kun miehiä oli vain kaksi. Meidän kuorossa ei ole sitäkään. Joskus kanttorimme on laulanut bassoa ja minä parin muu naisen kanssa tenoria...  
Ajankulukseen pikkutyttö alkoi laulaa omiaan: "körö körö kirkkoon..." Esirukouksen aikana meitä meinasi väkisin ruveta naurattamaan, kun pikkutyttö moitti isovanhempiaan, jotka ilmeisesti suljetuin silmin yhtyivät rukoukseen: "Herää! Ei täällä saa nukkua!" Mieheni kuiskasikin aamenen jälkeen mulle, että "unilukkari".
Kotiin palattuamme lämmitimme ruuan, kuuntelimme netistä Markon saarnaa ja sitten raivattiin tilaa parturintuolille. Leikkasin miehen hiuksia samalla, kun katsoimme Sydämen asioita. Nyt mies särkee ulkona portaita silkasta liikunnan ilosta. Minä suunnittelin meneväni navetalle tonkimaan keramiikkasirpaleita nyt päivännäöllä, jos vaikka saisin liimattua pari mosaiikkiruukkua.  Pihan syyshommat alkavat olla tehtynä, kun vielä löysin navetan vintiltä kanaverkkoa pensasmustikan pupusuojaksi. Jouluruusu ja muurikello ovat joinkin peiteltynä, mutta ilmeisesti vielä köynnösruusut pitäisi ottaa alas sitten, kun niistä lehdet ovat varisseet, ja peitellä jollain. Katkaisin gladioluksen maljakkoon, jotta sain viimeisenkin sipulin talvisäilöön. 


.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Vähän mutkikas sämpylärisetti, lainarisetti ja helppo uuniruoka

Tein nisua. Leipomatouhut tahtoo vain mulla aina paisua kuin pullataikina, niin sanoakseni. Tietty taas siivosin omppuja paistokseen. Ensin siivosin pikkukattilallisen omppuja ja keitin niistä sosetta - ihan vain nisua varten. Sämpylöitäkin teki mieli. Otin sulamaan kerran käytettyjä kaljamaltaita. Puolen litran leipätaikinaan riittää puolet kaljanteosta jääneestä mäskistä, noin margariinirasiallinen. Sulatin mäskin uunissa samalla kun paistoin omenat, kun en ollut illalla tullut ajatelleeksi, että voisin tarvita kaljamäskiä.Kun ekat kaneliomenanisulongat oli uunissa, virutin haalealla vedellä tehosekoittimen omenasoseesta ja kaadoin omenaisen huuhtelunesteen hiivan ja kaljamaltaiden päälle. Lisäsin reilun teelusikallisen suolaa, pienen lorauksen rypsiöljyä ja sekoitin joukkoon vajaan litran kolmen viljan sämpyläjauhoja, nokon pellavansiemeniä, muutaman desilitran ruis- ja vehnäjauhoja ja sitten tulin ajatelleeksi, että kokeilisin lisätä puolukkaakin taikinaan. Niinpä sinne piti lisätä pienesti siirappiakin maukeutta antamaan. Taikinan kohottua leivoin pötkylän, josta leikkasin viipaleita ja nostelin klöntit pellille kohoamaan. Nisujen ja sämpylöiden jälkeen uuniin meni helppo omenapiirakka, johon reseptin löysin Pappilan elämää -blogista. Käytin piimäversiota, kun edellisestä leipomiskerrasta oli jäänyt laktoositonta piimää. Lisäsin taikinaan vielä omin päin nisujen voitelusta ylijääneen kananmunan. Hain kellarista perunoita, kuorin ja leikkasin ne ranskalaisittain uuniperunoiksi, mausteeksi puoli tusinaa valkosipulinkynsiä pilkottuna, teelusikallinen suolaa ja vähän vähemmän mustapippurijauhetta. Kun ne olivat uunissa, hain pihalta pimeästä persiljaa ja lipstikkaa, pesin ja kuivasin niitä uunipellille ja kuivasin ne sadassa asteessa.
Jäi sitten lauantaisiivoukset tekemättä. No, tiskasin kuitenkin tekemäni sotkut.  

Vielä  vakiopullaleivonnastani: kahden litran taikinan jaan neljään osan, jotka kunkin kaulin pitkäksi levyksi. Levitän levyille omeasosetta, jonka päälle ripottelen kanelisokeria. Käärin rullalle kuin korvapuusteja tehdessä, mutta leikkaan pitkän pötkylän kolmeen osaan, laitan ne vierekkäin pellille (tosin kaksi mahtuisi paremmin, ilman että longat paistuvat toisiinsa kiinni). Sitten leikkaan saksilla viteehinsä (=viistosti) viiltoja pötkylän päästä päähän ja taittelen näin tulleet kolmiot vuorotellen puolelta toiselle. Voitelu ja uuniin. Korvapuusteja tai kierukoita tehdessä omenasose valuisi pellille ja palaisi. Tämä on nopea ja rasvaton konstini.  

perjantai 17. lokakuuta 2014

Väriä

Mies käveli eilen kameran kanssa pitkin pihaa, kun oli kaunis auringonpaiste ja kun olin pyytänyt häntä ottamaan kuvia syksyn viimeisistä väriläiskistä puutarhassa (mm. punakärsämöä ja pensasmustikoiden ruska). Niitä kuvia ei vielä ole koneelle siirretty, mutta ohessa yksi väriläiskä. Aikaisemmin tein pihlajasta kranssin, joka tuli täyteen marjaterttuja ja josta tuli ankaran painava. Se on nyt komeron seinällä kuivumassa ja odottamassa talvea, sitä että  linnut ovat syöneet puut tyhjiksi. Sitten vien sen ulos linnuille. Samaa tarkoitusta varten kyhäsin nopsasti marjapallon, ihan vain tiputtelemalla oksaan terttuja toistensa kanssa limittäin. Mutta sitten halusin kokeilla vielä versiota, jonka siskoni oli tehnyt, vain muutamia marjaterttuja ja lyhtykoisoa lisäsomisteeksi. Mulla oli keväällä väsäämäni koivunoksasydän valmiina, joten kauaa ei tähän kranssiin mennyt. Saa olla ulko-ovessa yli joulun, jos vain tuollaisena säilyy.



Tällä viikolla olen parin päivänä keittänyt omenasosetta ekasta höyrymaijallisesta tuli yli yhdeksän purkillista ja toisesta seitsemän. Osan höyrymehusta kaadoin soseesen, mutta lopun käytin vispipuuron pohjana, jonka keitin sosekattilassa, soseenjämineen. Lappapuuro on miehen herkkua, turhan harvoin olen sitä tehnyt.

Eilen käytiin kirjastossa, kun halusin löytää käsityökirjoista lelunallen malleja. Niitä ei löytynyt, mutta lainasin silti viisi käsityökirjaa, joista löytyi muita hyviä ideoita. Lainattuani lueskelin lastenlehteä Siionin Kevät. Selasin koko pinkan läpi, luin kaikki löytämäni "Lasten puhetta" -osiot, ja nauraahykertelin hiljaa silä välin, kun mies selasi nettiä. Mulla vain on sellainen(kin) lukihäiriö tms. etten muista lukemiani vitsejä, en siis enää muista, mikä kaikki mua lasten tokaisuissa niin kovasti nauratti.  

maanantai 13. lokakuuta 2014

Mitä tulee kuva-arvoitukseen...

... Oikea vastaus löytyi taannoiseen kuva-arvoitukseen, se on luettavissa ko. tekstin kommenteista. Nyt paljastan, mitä tein noille erikoisen muotoisille ja vielä erikoisemman värisille vihanneksille. Ensin paahdoin niitä kuivalla paistinpannulla käännellen niin kauan, että kuori alkoi hiiltyä. Sitten koetin varoa polttamasta näppejäni (siinä kuitenkaan onnistumatta) niitä kuoriessani ja paloitellessani. Olin jo valmiiksi paloitellut isoon kattilaan pari kolme paprikaa, pari sipulia ja reseptin ulkopuolelta pätkän kesäkurpitsaa - jota olen pitkin kesää ja syksyä ympännyt miltei reseptiin kuin reseptiin. Nyt lisäsin sinne kuva-arvoituksen hedelmät paloiteltuna sekä lorauksen ruokaöljyä, vähän suolaa ja pippuria. Keittelin hiljaisella tulella kasvikset kypsäksi, lisäsin säilöntäainetta ja purkitin valmiin ZAKUSKAN puhtaisiin lasipurkkeihin. Yhden purkin sai sisko kotiinviemisiksi, yhden Millan ja yhden olemme jo tyhjänneet kahteen pekkaan. Pari purkkia on kellarissa seuraavia herkuttelusessioita varten. Jos vaikka jouluna koko väellä nautittaisiin paahtoleivän kera - ja makumuisteltaisiin reissuamme Romaniaan.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Vielä piisaa ulkotöitä

Kun kävin portailta nuuhkaisemassa ulkoilmaa aamukymmeneltä, tuntui olevan tulossa mukavan leuto syyspäivä. Mutta sen verran koko päivän oli kosteutta ilmassa, että huolimatta ajoittaisesta hikoilusta (haravoinnin yhteydessä) ja kosteutta pittävistä käsineistä sormia vähitellen alkoi kylmätä ja nokka alkoi vuotaa. Tyydyin haravoimaan vain omenapuiden lehtiä, niitä kun oli niin paksu kerros. Koivun ja pihlajan lehdet saavat jäädä kevääksi suojaamaan ja ehkä ravitsemaan maata. Kenties pihatieltä olisi hyvä lehdet siivota, ettei niihin liukastella.
Vielä joitakin (muitakin) syystöitä on kesken. Sain kuitenkin Lavia-omenapuun taimen suojattua myyräverkolla, kuten myös muita hennompia hedelmäpuita. Pensasmustikoiden jänissuojaus on vielä kesken. Tänään keräsin loput maissit ja riuhdoin varret lehtikompostiin. Myös gladioluksen sipulit on nyt nostettu, paitsi se yksi ainoa, joka tänä kesänä kukki ja jonka kukinta on vielä kesken vaikka aivan lopuillaan.
Mutta miten ja milloin pitäisi suojata muurikello?

maanantai 6. lokakuuta 2014

torstai 25. syyskuuta 2014

Jälkikorjuuta

Vaikka kesäkurpitsan lehdet jo toissapäivänä näyttivät paleltuneilta, niin eilen vasta revin ne penkeistään. Samalla korjasin talteen loput pienet hedelmät, jotka eivät kaikki näyttäneet kärsineen paleltumia. Toin myös kasvihuoneesta pois kaikki kypsät ja miltei kypsät tomaatit sekä loput viidakkokurkut ja ihanat kirpeänmakeat ananaskirsikat. Pari tyhjäksi kerättyä tomaatinronttoa nostin taas pois kasvihuoneesta, samoin viidakkokurkkusangon. Mutta kun koetin sitä kottikärryyn tyhjätä, niin ei meinannut irrota. Pikkulapiolla kaivaessani löysin valtavia valkoisia juurimukuloita. Myöhemmin koetin löytää netistä tietoa viidakkokurkusta, noinkohan juurakot saisi talvehtimaan. En löytänyt muuta kuin eräässä blogissa maininna, että viidakkokurkku on monivuotinen. Laitoin juurimukulat mullalla peiteltyinä takaisin kasvihuoneeseen odottamaan, josko myöhemmin viisastuneena niille osaisin muutakin tehdä.


Ullan esimerkkiä noudattaen revin paleltuneet samettikukatkin kasvimaan reunasta pois. Huomasin myös dalian kylmettyneen. Kaivoin sen juurakon talteen, toivottavasti en liian myöhään... Samassa alakuvassa joriininjuuren kanssa ovat nuo jättikesäkurpitsat, joiden asumista kasvimaalla koetin pitkittää viimeiseen asti. Eilen kannoin ne kuitenkin eteisen lattialle. Josko vielä niistä olisi mahdollista saada aikanaan kypsyneitä siemeniä?


Lainasin kirjastosta muutaman kirjan eilen, myös yhden puutarhakirjan. Siitä luin, että punajuuri kuuluu - ei ihan hallan arimpiin mutta - toiseksi kylmän arimpaan vihannesryhmään. Niinpä nostin varalta loput punajuuretkin eilen ja listin ne kellariin.


Illalla vielä hämärän hyssyssä kävin lapiolla irrottamassa muratin kukkapenkistä. Myös päivänsinit koetin ruosia irti ja ruukkuihin, mutta siinä olikin jo kovempi tekeminen, kun piti kieritellä varsia irti toisistaan, jotta sain ne pujoteltua irti köynnössäleiköstä. Jostain luin, että niitäkin voisi talvettaa, samoin kuin kelloköynnöksiä, jotka kylläkin jätin vielä suojaiselle seinustalle.

Tänään olen sitten tyhjännyt (ja uudelleen täyttänyt) kompostorin ja kääntänyt ns. palsternakkapenkkiä. Keräsin valkojuuret kompostoriin ja palsternakat kuorin ja suikaloin pakastimeen. Samalla löytyi vielä pari valkosipuliakin.

Vaikka kesäkurpitsan kylmettyminen sai mieleni ensin haikeaksi, niin nyt kuitenkin tuntuu ihan mukavalta suuntautua yhä enemmän näihin syysaskareisiin, kasvimaan rustaamiseen talviunille. Ja säilöntään. Yhä.

PS. Mies tuli taannoin kotiin linja-autolla, joten pihaan ei ole ilmestynyt uutta kakkosautoa. Olemme siis vain yhden auton ja kahden asunnon loukussa.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kylmä

Reissusta on palattu jälleen onnellisesti ja turvallisesti Kanttorilan kulmille. Mukava reissu, josta voisin myös kirjoitella, joskus ja jonnekin.

Niin kuin kai lanttalauree ympäri Suomen, täälläkin oli ollut kylmä yö, eikä aamukaan ole lämpöä lisännyt. Kuuden jälkeen kävin kuikuilemassa portailla, silloin ei kuitenkaan tuntunut niin kylmältä kuin aamun valjettua, kun tuulikin virisi.

En ole viitsinyt käydä sammuttamassa kynttilöitä kasvihuoneesta. Nyt sinne tosin jo aurinko taitaa paistaa.

Kun kiersin keräämässä kasvimaalta värkkiä sopankeittoon (kyssäkaalin, ison punajuuren, lehtikaalta, lehtiselleriä, persiljaa ja ruohosipulia), niin huomasin peittelemättömän kesäkurpitsan kärsineen totaalisen hallavaurion. Keräsin siitä muutaman pienen hedelmän, kylläpä ne mahdollisesti jäätyneinäkin kelpaavat keittoon. Myös Parthenonista, jonka olin suojannut kateharsolla, oli kylmettynyt ainakin ne lehdet, joiden kärjet pilkistivät huonosti rustatun harson alta. Nähtäväksi jää, onko siihen jättämäni iso kesäkurpitsa säilynyt niin, että aikanaan saisin siitä niitä himoitsemiani siemeniä tuleentuneina.

Eilen keitin meille ensimmäiset maissintähkät, ja tänään tein keiton niiden keitinliemeen. Ruutukokkini neuvoo, että vihannesten keitinliemet pitäisi aina käyttää ruuanlaittoon.

Lämpimikseni voisin ruveta vähän siivoilemaan. Pihatöihin en tarkene, vaikka aurinko siellä paistaa, ja voisi vielä saada D-vitamiiniäkin. Mies tulee autonmyyntireissultaan neljään mennessä, kenties kuorma-autolla, kenties linja-autolla. Mutta jos hän tulee linja-autolla, niin sitten hän on ostanut pelkän lipun eikä autoa.

torstai 18. syyskuuta 2014

Melkein kuin liikennevalot


Vihreää, keltaista ja punaista. Tarjottimella loput kasvihuone- ja avomaankurkut, liinan päälle levittelin kuivahtamaan virutettuja tomaatteja, joita kokosin jokunen päivä sitten talteen vähän isomman erän, kun alettiin uhkailla halloilla. Toki olen poltellut kasvihuoneessa kynttilöitä öisin, eikä siellä ole näyttänyt olevan vielä mitään hätää munakoisoilla tai paprikoillakaan, joita nyt olen saamassa ekan kerran kypsymään asti, hiukan jo rusottavat, kaksi hedelmää...


Olemme tässä tekemässä lähtöä pohjoista kohti omenalastin kanssa. Mies taitaa etsiskellä minulle varastosta termostaatilla toimivaa lämmitintä, niin ettei tarvitsisi jättää kasvihuonetta yhden kynttilän varaan, vaikka sille on luvattukin noin neljä vuorokautta paloaikaa. Jotain minunkin vielä taitaisi olla viisasta tehdä lähdön hyväksi. Sanon Kanttorilalle hetkeksi heipat.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Sadonkorjuukausi(kin) on kiirusta aikaa

Länttään nyt edes yhden vanhan kuvan tänne, kun ei mukamas jouda kirjoitella. Tai vanha ja vanha, viimeviikkoinen. Keräsin kaikki loputkin avomaankurkut pois, kaikki peukalonkokoiset ja sitä suuremmat. Edellisestä erästä tein sangollisen etikkahappokäyttämällä ja kolme isohkoa lasipurkillista viipaloituna. Tuossa on nyt kahta eri sorttia, oikeanpuoleiset kolme purkkia tyhjäsin nesteestä kolmen päivän päästä, keitin liemen uudestaan ja kaadoin taas kurkkujen päälle. Netistä löytyneen ohjeen mukaisesti. Kuuteen purkkiin käytin vähän yksinkertaisempaa ohjetta, netistä sekin.



Osan kurkuista jätin säilömättä, koska purkit loppuivat ja koska niitä pystyy syömään sinällään, tuoreena voileivän päälle viipaloituna tai salaattiin suikaloituna.

Viime viikolla revin sitten avomaankurkkkujen rontot pois penkistä. Ajattelin levittää tyhjän kohopenkin päälle ruohokatetta.

Säät ovat suosineet pihahommia. Jospa huonoilla säillä sitten taas kirjoittelisin.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kohopenkin ylistys


"Alussa oli suo, kuokka, ja Jussi..." tai sitten pelto, lapio ja Aila. Tein tänään valmiiksi tämän syksyn toisen kohopenkin, ja tällä kerralla kännykkä oli taskussa mukana. Tällä kertaa kuopan teko oli tavallista kevyempää, koska tein sen vanhan kohopenkin paikalle eikä tarvinnut kaivaa ruohotuppaita irti. 

Kohopenkin rakentamisen vaiheet sanoin ja kuvin:
1. vaihe oli siis kuopan kaivaminen, vähän reilumman kokoinen hauta, muttei niin syvä. Noin lapion terän syvyys riittää.


2. vaiheessa kuopan pohjalle kasataan risuja. Laitoin tällä kertaa ihan alimmaiseksi kanan- ja lampaankakasta kostunutta lastulevyä.


3. vaihe: risujen päälle kasataan kuopan teossa oheistuotteena tulleet ruohomättäät multapuoli ylöspäin. Minullahan oli edellisen kuopan kaivuusta jäänyt ruohomättäitä yli, ne riittivät peittämään risut. Olen joskus tehnyt kohopenkin vallan ilman ruohomättäitäkin, ja onnistuu sekin.



4. vaiheessa mättäiden päälle kasataan reilu kerros puiden lehtiä, mutta koska niitä ei ole vielä varissut, niin kärräsin niiden sijaan kuivaa heinää ja häkkikompostorin sisällön (maatunutta rikkaruohoa ja muuta puutarhajätettä).


5. vaiheessa mies tuli avuksi. Hän oli ystävällisesti lipannut kaksi kärryllistä täyteen ihanasti kompostoitunutta lampaan- ja kanankakkaa. Niiden alle tyhjäsin ensin vielä pikakompostorin sisältöä, joka saa jatkaa maatumistaan kuopassa talven ajan. Kompostikerros saisi myös olla reilun paksuinen, mutta sen verran laitetaan, mitä sattuu saatavilla olemaan.


6.  vaihe on ihan ekstraa: koska mies oli pari päivää sitten leikannut ruohon, peittelin kompostimullan ravinteikkaalla ruohosilpulla.


7. vaihe eli loppusilaus: kuopasta kaivettu multa lipataan takaisin keon päällimmäiseksi.



En lakkaa hämmästelemästä kohopenkin ihmettä. Kuinka kaikesta roskasta, rumasta ja kuolleesta  kuoppaan kasattuna syntyy elämää, mehevyyttä, rehevyyttä. Nytkin saatiin piiloon taas melko määrä moskaa nurkkia rumentamasta. Kelpaa tuossa kurpitsan tai avomaankurkun ensi kesänä asua. Pitäisikin alkaa vähitellen suunnitella, mitä muuta missäkin kohopenkissä ensi kesänä kasvaa. 



sunnuntai 31. elokuuta 2014

Keskeltä kumpujen, mullasta maan

Eilen oli upean kesäinen päivä, jonka vietimmekin aika tyystin ulkosalla - tai mies lähinnä ulkorakennuksessa. Hän kunnosti navetan seinää, ja illalla kun ihmiset paukuttelivat raketteja, hän antoi sahan soida ja pätki polttopuuta. Jos kerran muutkin saavat mellastaa, niin tuskin sahanpärinä ketään häiritsi. 

Minä ryhdyin viimein suunnittelemani kohopenkin tekoon. Ei ole pahitteeksi käyttää aikaa mittailemiseen ja pasteerailuun, vaan antaa suunnitelman kehkeytyä rauhassa. Olin aloittanut mansikkamaan laajennussuunnitelman kaivamalla  lopunkin raparperin ylös. Istutin osan siitä kyllä uuteen paikkaan, syrjään omenapuiden ja siperianhernepensaan väliin, kasvakoon siellä jos tahtoo. En hirveästi sure, ellei kasva. Mulla ei ole juuri käyttöä raparperille. Millan musafestareilta lähdettyämme täällä pistäytyessään kyseli, minkälaista muotoa olin suunnitellut raprperipenkin tilalle (kun siinä silloin oli epämääräinen räjäytyksen näköinen krooppi). Vastasin, ettei minulla vielä ole siitä mitään tarkkaa suunnitelmaa. Mutta ei mennut hirveän pitkää aikaa, kun yhtenä päivänä kävellessäni perennapenkin sivua, näin mielessäni kaarevareunaisen muodon, joka jatkaisi perennapenkin kaarevan linjan mukaisesti. Vähitellen kuva täsmentyi kukkareunuksella, matalia kesäkukkia, kellohunajakukkaa, orvokkia ja samettikukkaa. Samalla selkeytyi, mihin mahtuu kohopenkki ensi kesän maissille. Tänä kesänä totesin, että tuulensuunta suosisi aidansuuntaisesti rakennettua penkkiä. Kun tänä kesänä maissit ovat olleet aitaan kohtisuoraan olevassa penkissä, paririvissä kolme vierekkäin, niin vain suojan puolen kolmeen varteen on tullut tähkiä. Niinpä aloin kaivaa aidansuuntaista penkkiä kirsikan ja pensasmustikan viereen. Allaolevassa kuvassa näkyy valmis kohopenkki. Sen ympärille ratustellut ruohotuppaat ovat siinä vain väliaikaisesti. Niitä jäi yli, ja kun viimeistään keväällä uusin kuvan vasemmassa laidassa olevan kohpenkin, voin käyttää nuo ruohomättäät sen tekoon. 


Kun kohopenkin valmistuttua oli vielä valoisaa aikaa jäljellä ja rippu voimiakin, aloitin myös jo  kaarevan linjan toteutusta. Ehdin pioniin saakka. Alakuvassa pionin vasemmalla puolella oleva ruohoalue pitäisi vielä kaivaa ylös - ja siinä olisi taas lisää mättäitä kohopenkkiin. Pionin takana ehkä erottuvat muutamat mansikkamättäät. Mansikkamaata olisi tarkoitus laajentaa kohti pionia. Mansikoiden takana kanaverkon alla on pensasmustikat. Niiden alustan myös siivosin rikkaruohoista, ja nyt sinne pitäisi levittää haketta, mutta mulla ei ole sitä nyt yhtään silputtuna.


Vielä yksi kummituskuva. Peittelin maissin kateharson suojiin jo perjantai-iltana. Suojaa riitti myös yhden kesäkurpitsan päälle. Muista kesäkurpitsoista keräsin syötävänkokoiset pois, tarkoitus olisi kuskata lasti pohjoiseen lapsille ja kenties muille sukulaisille. Ensi kesänä kylvän neljän kesäkurpitsan sijaan vain kaksi, niin ei olla aivan pääsemättömissä sadonkorjuun kanssa.


perjantai 29. elokuuta 2014

Hei Viidakko-Jim

Keväällä naapurimaan vierailultaan Millanin aviomies toi tuliaisiksi vaimolleen mm. viidakkokurkun siemeniä. Ja kas vain, minäkin sain sitten kesän alussa viidakkokurkun taimen kasvihuoneeseeni. Aloin kutsua sitä Viidakko-Jimiksi. Se alkoikin kasvaa vauhdikkaasti kiertäen kärhöjään niin viereiseen tomaattiin kuin hyllyynkin. Millan oli tiennyt kertoa, että sen pitäisi kasvattaa pieniä, kirpeänmakeita hedelmiä. Pieniä alkuja tulikin runsaasti, mutta niistä näytti suurin osa varisevan. Noin kuukausi sitten yksi oli kuitenkin kasvanut maistamiskokoon. Hivenen suolainen maku, rakenne kiinteä, vaikka täynnä siemeniä.


Nyttemmin hedelmiä on alkanut tulla enemmänkin, mutten ole vielä keksinyt, mihin niitä käyttäisi muuta kuin maisteluun. Sieviä ne kumminkin ovat. Varmaan eri ruokiin sopisi koristeeksi.


Tuosta näkee vielä, minkäkokoiseksi Viidakko-Jimin hedelmät kasvavat. Jos Millan ensi keväänäkin noita esikasvattaa ja jos minulle tarjoaa, niin taidanpa taas huolia.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Penkkiurheilusta ja myöhäinen aprillipila

Taannoin laitoin tänne kuvan kirkonpenkeistä. Sille voisi nyt lisätä kuvatekstiksi esim. "vaihe 1". Sen jälkeen, kun mieheni sai penkit ulos riihestä tuohon kempuralle, hän on jo kahteen kertaan siirtänyt ne uudelleen. Ensin aidan viereen siististi lähekkäin ja päällekkäin, jotta hän sai ne vanerilevyjen ja pressujen avulla sateensuojaan. Mutta kun seurakunnan suntio ilmoitti, että uutta sijoituspaikkaa penkeille ei ole vielä saatu raivattua, niin mies alkoi tuumia, ettei ole hyvä jättää penkkejä ruohokentälle, koska sekä ruoho että penkit kärsivät. Niinpä hän tasoitti pihlajan juurella olleen sorakasan alustaksi, jonka päälle hän rakensi uuden penkkipinon, entistä korkeamman, jonka jälleen pressuilla peitteli. Siinä ne saavat nyt odotella vaikka talven yli. Vaaleaksi kalvenneen ja pitkäksi ehtineen ruohon mies vielä leikkasi, ja nyt ei juuri enää huomaakaan siinä penkkien jättämiä jälkiä.
Mies kehui, että penkkien kanssa urheilu päihittää punttisalit. Hän on kyllä muutenkin aikaansaava, ahkera, kekseliäs ja hauska mies. Tässä eräänä päivänä menin katsomaan, oliko kateharsopeite suojannut muutamaa tyrninmarjaa linnuilta, ja suureksi yllätyksekseni huomasin yhdessä (suojaamattomassa) tyrnipensaassa ryhmän upeita oransseja marjoja, joita en aikaisemmin pensaita tutkiessani ollut huomannut. Myöhemmin tyrneistä tuli puhetta ja paljastuikin, että mies oli asetellut pihlajanmarjaryppään tyrnipensaan latvaan lintuja hämätäkseen. Minuun ainakin hämäys meni täydestä, mutta täytynee silti uskoa, ettei miehen ollut tarkoitus puijata muita kuin lintuja.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Muista levätä pyhäpäivä - eiku...

On ollut jälleen vilkas, antoisa, sosiaalinen ja työteliäskin viikonloppu, joka alkoi perjantaina tuossa kulmilla (muutaman minuutin tandem-pyörämatkan päässä) talkoiluilla. Sillä välin, kun ammattimiesväki hääräsi jättikokoisen teltan pystytyksessä, me amatöörit ja naisväki kanniskelimme teltalle istuimet  noin kolmellesadalle. Yleensähän musiikkifestareilla seistään, mutta näihin festareihin sisältyi myös messu - ja luterilaiseen messuun kuuluu istuimet.
Kahvitauon jälkeen (meillä tietty oma termosmuki matkassa) leviteltiin nuorison kanssa istuimet teltan sisään, miesväki rustasi lavoista ja filmivanerilevyistä esiintymislavan, ja sitten me olimmekin mieheni kanssa valmiita kotiin ja petiin. Totesin, että tuolla tavalla yhdessä tekemällä parhaiten tutustuu paikallisiin.
Lauantaiaamupäivällä leivoin ja tiskasin, ja sitten meinattiinkin myöhästyä treffeiltä. Kävimme hakemassa Millanin kyytiimme festareille. Asetuimme teltan ovensuuhun, kauas istujista ja heidän kännyköistään, mutta aivan pian alkoi valua lisää porukkaa, joka ilman istumapaikkaa jäi niin ikään hengailemaan teltansuulle. Millan siirtyi suosista kauemmas - ja kun sade sitten ajoi kaikki muut teltan suojiin, hän jäi yksin nurmelle seisomaan. Onneksi avulias ja uskalias mieheni bongasi eräällä festivaalivieraalla sateenvarjon ja kävi pyytämässä sen Millanille lainaksi. Kaikesta huolimatta nautimme kaikin erityisesti nuoruusaikojemme gospelidoleiden musiikista. Kun olimme vieneet Millanin takaisin kotiin, palasimme vielä tandemilla takaisin ja ehdimme sopivasti messuun.
Tänä aamuna olimme kuitenkin kuuliaisesti kirkonpenkissäkin, sieltä hyvän vauhdin saatuamme ja loput borssit syötyämme kaarsimme tandemilla jälleen niemennokkaan talkoilemaan. Tällä kertaa vain muuta talkooväkeä oli kovin niukasti. Parhaimmillaan meitä oli neljä kantamassa tuoleja pois teltasta. Festari-isäntä oli niitä jo valmiiksi kasannut, mikä joudutti mukavasti. Samoin jelppasi peräkärry. Reilu kolme tuntia tänäänkin kuitenkin hikoiltiin. Harmi vain, että telttaa ei sitten saatukaan aivan kuivana kasaan, kun ihan viime metreillä sadetta ripsutteli alas saadun telttakatoksen päälle. Oli mielenkiintoista nähdä ja olla mukana avittamassakin, kun isoa telttaa purettiin.
Iltapäivällä kotiin palattuamme piti alkaa uudestaan ruuanlaittoon, vaikka taaskin olimme saaneet myös talkooevästä. Syötyämme istuttiin telkkarin ääreen. Katsottiin yhtä tallennettua elokuvaa ja samalla siivottiin omenoita. Kun leffa loppui, oli mehustimen siiviläosa täynnä omenalohkoja, jotka nopsasti höyrystyivätkin soseutettavaksi. Vähän aikaa sitten sain purkituksen jälkeen siivottua pahimmat sotkut keittiöstä, ja äsken kuului jo ensimmäinen omenasosepurkin kansi napsahtavan.
Yhtään kuvaa ei nyt ole, koska emmehän me ottaneet kännyköitä mukaan Millanin kiusaksi. Sain muuten häneltä lainaksi ison kattilan soseen kuumentamiseen, kun unohdin omani kaupunkikotiin. Eikä paikallisista kaupoista löytynyt kuin pieniä. Borssikeittoa varten löytyi sentään kolmilitrainen emalikattila kirpparilta.

lauantai 23. elokuuta 2014

Päivänsini

Minulla on Kanttorilan vieras-/ mökkikirjan sisäkannessa kuva Millanin päivänsinistä, joka kukki muutama kesä sitten Kanttorilan nurkalla rehevänä ja kukikkaana ränniin kietoutuen. Olin antanut hänelle kyseisen päivänsinin alun, ja minulla oli niitä itsellänikin puutarhassa. Mutta eivät ne minun kasvattamanani ole koskaan yltyneet pensasmaiseen kasvuun, saati kukkimaan kuin paria kolmea kukkaa kerrallaan.
Kun tänä kesänä istutin päivänsinejä täällä Kanttorilassa pariinkin paikkaan, toinen niistä sama kuin Millanilla aikanaan, niin jotenkin odotin samanlaista vehmautta. Pöh. Ehkä minun olisi pitänyt ahkerammin latvoa sitä alkukesästä, jotta se olisi vehmautunut. Mutta kaiketi osasyynsä hitaaseen kasvuun oli kesäkuun säilläkin, ettei se nyt pelkästään minun tumpeloudestani johdu.
Heinäkuussa päivänsini kuitenkin alkoi kukkia runsaammin. Ja kun ensimmäistä kertaa oli neljä kukkaa yhtä aikaa auki, pyysin miestä ottamaan siitä kuvan todisteeksi.

  
Minä puolestani ikuistin kuvanoton. (Ikuistaminen on kyllä turhan paljon sanottu mielestäni.) Myöhemminkin yhtäaikaiskukintaa on ilmentynyt, ja olen kuvannut sitä itsekin. Tuo miehen ottama kuva on nyt jossain kovalevyllä, mutta tässä vielä omani:


Yritin haeskella Millanin Kanttorilan puutarhassa -blogilta em. päivänsinikuvaa vertailun vuoksi, mutta en nyt hötäkässä ennättänyt. Mulla on tiskit kesken, ja tunnin päästä pitäisi olla jo tien päällä, akustisen musiikin festarit.

tiistai 19. elokuuta 2014

Juhlaisan viikonlopun jälkeen paluu arkeen ja Kanttorilan kulmille

On mukavaa saada kutsu häihin, niitä ei nykyisin enää tuttavapiirissä ole tulossa, eikä kovin usein suvussakaan. Lauantaina saimme olla mukana juhlimassa miehen veljentytön ja sulhasensa häitä. Sää oli melkein yhtä kaunis kuin morsian, ja kaikki muukin oli hienosti järjestetty ja sujui mallikkaasti. Aivan erityisesti iloitsin morsiamen isän puheesta, taisi sen aikana muutkin pyyhkiä silmiään. Tosin minä itkin jo kirkossa siitä alkaen kun samainen isä luovutti tyttärensä vävylleen.
Häiden jälkeen lähdimme yöksi mummolaan ja sunnuntaiksi Kirkkojen juhlaan. Siellä myös koettiin hienoja hetkiä ja mukavia tapaamisia.


Kuvassa osin kaksi kolmesta juhlitusta. Ison kirkon äänentoisto alussa takkusi, mutta aika hyvin piispan johdantosanat silti kuuluivat peremmällekin. Seurakunta tarjosi lounaan, ja paljon meitä syömämiehiä olikin. Ruuan jälkeen päiväjuhlassa kuultiin mielenkiintoisia esitelmiä seurakunnan historiasta sekä upeita musiikkiesityksiä. Ullalle terveisiä, ettemme sitten rookanneetkaan. En osannut kuvitella sellaista väenpaljoutta, ettei sieltä löydä. Mutta Eemelin kirjan ostimme kotiin vietäväksi. Taikka siis Kanttorilaan. Ostin myös pari paperijoutsenta itärajan takaa, valitsin niiden värit Kanttorilan tapettiin sointuvaksi. Kaupantekijäisiksi sai mummon.


Paluumatkalla vielä sukulointia miehen enon luona, ja pyhäillaksi takaisin kaupunkikotiin. Maanantaina miehellä oli kaupungilla asiointeja, ja minulla puutarhassa. Herukoitten rippeet keräsin talteen, punaisia ei tullut (tai ei ollut linnuilta jäljellä) kuin kilon verran. Eihän sellaista nokkoa kannata mehustaa, vaikka olin raijannut Kanttorilasta laukullisen pulloja. Keitin hilloksi vadelmien kanssa. Mustaherukat perkasin rasioihin ja toin niitä tänne pakastimeen, kun tänään vihdoin palasimme. Eilisilta meni niin myöhälle pakatessa ja siivotessa, ettei kannattanut yön selkään lähteä ajelemaan, etenkään, kun oli tarkoitus tulla kahdella autolla. Mies olisi saanut koko ajan pelätä, että nukahdan rattiin. (No, pelkäsi hän tänään kuitenkin, että ajan kolarin, mutta sitten oli hoksannut ruveta rukoilemaan...)
Hyvin matka kuitenkin meni, mies veti peräkärryllisen roinaa, jota oli siivonnut kaupunkikodin varastosta. Ensi töiksi minun piti käydä keräämässä kasvihuoneesta kypsät tomaatit tupaan ja - ikävä kyllä - edelleen myös toukkia ja toukansyömiä tomaatteja kompostoriin.
 Aikani levättyäni kävin äsken sitten keräämässä yhden sangollisen avomaankurkkujakin, koska huomenna minun täytyy alkaa niitä säilöä. Jätin pienet (lue "normaalikokoiset") vielä paikoilleen. Nyt taitaa olla parasta etsiä käsiini äidin suolakurkkuresepti, jonka niin ikään toin följyssäni. Muistaakseni sen mukaan kurkkuja pitää liottaa vedessä yön yli. Jonkun toisen reseptin mukaan suolavedessä.