Omenatarha

Omenatarha

lauantai 19. elokuuta 2017

Eka viikonloppureissu

Melkein kahden viikon tauon jälkeen olemme päässeet taas Kanttorilaan. Töihin. Heti eka lauantai töiden alettua oli työpäivä, KiKy-päivä, tyhy-päivä, kävimme kollegoiden kanssa seinäkiipimässä, joten emme lähteneet yhdeksi yöksi Kanttorilaan. Sen sijaan menimme miehen kanssa kiipeilyn jälkeen tutulle hillasuolle - mikä osoittautuikin oivaksi ajankuluksi. Hillaa löytyi, ylikypsyydestä huolimatta hyvänmakuista, ja saimme raitista ilmaa ja lisää liikuntaa kiipeilyn päälle.
Ensimmäinen kokonainen kouluviikko takana, maanantaista ruveten laskin päiviä, milloin pääsisi tänne. Mutta ei se johtunut siitä, että töissä olisi ollut jotenkin kurja olla. Toki minulla riittää haastetta
selvitä ison yhdysluokan kanssa. Mutta Kanttorilaan kaipasin ihan vain Kanttorilan itsensä takia. Ihana Millan kävi täällä huolehtimassa kastelemisesta kaksikin kertaa poissaolomme aikana, ja sen ansiosta täällä kukoistettiin.
Heti kun mies kurvasi autolla portista, silmiini osui kolmiopenkin päädyssä komeilevat valkoiset liljat. Ne ovat tällä hetkellä puutarhamme kuningattaria. Ei ihme, että valkoiset liljat liitetään taiteissa sekä neitsyt Mariaan että Jeesukseen.
Paljon muutakin ihasteltavaa bongasin jo ennen kuin pääsin ulos autosta. Sieltä selvittyäni ja vietyäni osan kamppeista tupaan tein ensin kastelukierroksen (kasvihuone ja kukkaruukut, muut olivat saaneet taivaallisen kastelun) ja sitten kamerakierroksen.  Valitettavasti vain iPadilla. Illan mittaan ennätin kerätä yhtä ja toista satoa, ihan ensiksi ahomansikoita jälkiruokaa varten. Nauriit nostin jo pois, kirpat söivät loppukesästä lehdet reikäisiksi. Jotain eloa löytyi kuitenkin juurista.
Täytyy jatkaa kirjoittamista myöhemmin, siis toisena päivänä, nyt on nukkumaanmenoaika.

torstai 3. elokuuta 2017

Loppukiri

Loman loppua kohden elämäämme tuli hektisyyttä. Ensin oli sukutapaamisen järjestelyä ja itse sukutapaaminen, josta minun on myös ollut tarkoitus kirjoittaa (no niin no, kirjoitinhan kirjeessä yhdelle äidin serkuista). Välittömästi sukutapaamisen jälkeen saatuamme hoidettua tiskit ja ruuat lähdimme viemään isoja poikiamme pohjoiseen. Olimme yötä kaupunkikodissa, sunnuntaiaamuna kävimme ostamassa vetoauton ja sitten kotikirkkoon. Lehterillä tuttu pariskunta, emeritus kirkkoherra ja rouva. Iltapäivällä mies lähti viemään keskimmäistä poikaa Länsi-Lappiin ja hakemaan sieltä trailerilla pojalta hajonneen auton. Auto on nyt kaupunkikodin pihassa trailerin päällä odottamassa korjaamolle pääsyä. Sama auto on nyt toisen kerran trailerin päällä...
Sillä aikaa kun mies oli autoa hakemassa, minä puuhailin lähinnä puutarhassa. Asioin myös Roskalavalla ja sain tyttärelle kaksi käytävämattoa ovelle tuotuna. Pakkailin ja tiskailin, jotta olisimme valmiita lähtemään takaisin Kanttorilaan kohtsilleen, kun mies palaa reissultaan. Hän tulikin pian kahdeksan jälkeen ja yhdeksältä olimme jo liikkeellä.
Yöllisestä ajomatkasta mainittakoon, että silloin on mahdollista nähdä yöelämää: rookasimme syrjäisen tien varrella yhden ketun ja kymmenittäin sammakonpoikasia, jotka loikkivat tien yli. Mieskulta koetti niitä väistellä ja hyvin sammakot itsekin pääsivät pois alta.
Superviikonlopun jälkeen alkuviikosta olin ajoittain varsin väsynyt, mies samoin, mutta muiden päivittäisten puuhien lisäksi piti alkaa pakata seuraavaa reissua varten, siinä ohessa vietettiin Millanin kanssa etukäteen miehen synttäreitä.
Torstaina oli taas vuorossa lähtövalmistelut, mutta tällä kertaa ajoimme mummolaan asti kulkematta kaupunkikodin kautta. Poikkesimme matkalla viemässä tyttärelle käytävämattoja, hivenen puutarhasatoa ja kukkia maljakkoon sekä häneltä Kanttorilaan unohtuneita tavaroita. Iltapala ja yöpyminen mummolassa eli anoppilassa, iltakävelyllä ennen nukkumaan menoa kävimme viemässä osan anopille tuomistamme kukista papan haudalle, mm. kaikki sellaiset, jotka tuoksuivat turhan voimakkaasti. Anopille on hajuherkkyytä. Autossa olin nimittäin huomannut, että jokin poimimistani puutarhan kukista tuoksui häiritsevän voimakkaasti. Eihän sitä pihalla niin huomaa. Syypääksi paljastui tähtiputket, jotka siis päätyivät haudalle maljakkoon.

KESÄSEURAT

Perjantaiaamuna matkamme jatkui Rovaniemelle Uusheräyksen kesäseuroihin. Ennen seura-alueelle menoa poikkesimme Motonettiin hakemaan autonosaa, jonka mies oli sieltä varannut. Mutta osana ei ottanut löytyäkseen. Kun myyjä viipyi osaa hakemassa, niin huikkasimme lopulta toiselle myyjälle, että tulemme uudestaan myöhemmin, kun emme jouda odottelemaan. Meidän peräämme ehdittiinkin jo sitten soitella, kun lauluharjoitukset olivat alkamassa.
Symposium oli mielenkiintoinen, ja oli myös mukava yllätys tavata siellä miehen isän pitkäaikainen ystävä ja kollega. Symposiumin ja ensimmäisen laulusessiomme jälkeen menimme käymään uudestaan siellä varaosakaupassa ja sitten veimme tavarat ja jätimme auton yöpaikkaamme. Sieltä takaisin kävellessämme (n. 1,5 km kirkolle) rookasimme äitini serkun vaimonsa kanssa. Uskollisia vakiovieraita kesäseuroissa, Mikko usein myös puhujana ja vuosikokousedustajana palvellut. Tällä kertaa me olimme paikallisosastomme vuosikokousedustajia, kokous oli mielenkiintoinen, mutta se oli vasta lauantaiaamuna. Sitä ennen ehti olla mm. Tunturimessu. Upea musiikki, paljon seurakuntaa eikä ehtoolliselle tarvinnut pitkiä aikoja odottaa, koska jakajia oli monta eri pisteissä. Messun jälkeen kohtasimme yllättäen pari opiskeluaikaista tuttua.
 Lauantaina kokouksen lisäksi saimme mm. kuulla Rovaniemen kirkon esittelyä. Kanttori esitteli urkuja ja kanttorin rouva mm. upeaa freskoa ja muita teoksia. Lauantai-illan matkalaulutilaisuus oli viimeinen, jossa olimme mukana. Siellä oli toinen laulusessiomme. Urkuparvella oli helteisen päivän päätteeksi hikiset oltavat, vaikka juuri oli saatu sadekuuro niskaamme.

HILLAA ETSIMÄSSÄ

Sunnuntaina matkamme jatkui vielä pohjoisemmaksi, Muonioon mökille. Automatkalla saimme olla vielä kesäseuratunnelmissa, kun kirkosta radioitiin piispanmessu.
Olimme erämaamökillä sen verran aikaisin iltapäivällä, että ehdimme ja jaksoimme käydä soutaen tsekkaamassa saaren hillatilanne. Raakoja olivat ne vähäiset, mitä löydettiin. Tai no, oli siellä kourallinen kypsiäkin. Siirryimme yöpuulle pian sen jälkeen, kun porolauma oli ohittanut mökin iltaysiltä. Aamupalan jälkeen laittauduimme patikkaretkelle kohti autiotupaa. Matkaa on kolmisen kilometriä ja paikoin rämeisessä, paikoin kivikkoisessa maastossa siihen menee kolmisen varttia, palatessa väsyneenä pidempäänkin. Myöskään autiotuvan lähistöllä ei ollut kypsää eikä kyllä juuri raakaakaan hillaa. Siispä eväskahviteltuamme lähdimme patikoimaan takaisin. Perillä hikisinä pulahdettiin järveen, vaikka tuuli kylmästi. Vesi oli kuitenkin vain sopivasti viilakkaa, minäkin sain monen vuoden talviturkit niskastani.  Mies veti katiskan uimalla rantaan, onneksi se oli tyhjä. Meillä oli muutenkin liikaa ruokaa, siihen nähden, että lähdettiin paluumatkalle yhden yön jälkeen. Patikoinnin ja uinnin jälkeen keitin meille tomaattikeittoa höystettynä kuivatuilla kasviksilla, soijalla ja täysjyvämakaronilla. Sitten tiskaus, pakkaaminen ja loppusiivous, kantamuksistaan selkään ja vielä yksi patikointi, noin kilsa harjun yli autolle. Olimme tien päällä yhden jälkeen. Suunta takaisin kohti mummolaa, ajatuksena käydä tsekkaamassa siellä päin yksi tuttu varmahko hillapaikka. Niin teimmekin. Iltapäivän helteessä mustissa tuulipuvuissa ja hyttysverkkohatuissa oli todella tukalaa rämpiä vaivaiskoivikossa leveiden letto-ojien yli, mutta löysimme sentään hillaa. Ei mitään hirveitä määriä, mutta pakastaessani niitä arvioin meidän saaneen reilun puolisentoista litraa. Paettuamme mäkäräisiä, paarmoja ja muita verenhimoisia otuksia sekä armotonta kuumuutta ja saavuttuamme välietappiin mummolaan syöksyimme uimaan jo toisen kerran samana päivänä. Jokivesikään ei ollut liian kylmää, friskasi ihanasti ja taisipa helpottaa puremakutinoitakin. Mummo tarjosi meille iltakahvit ja purtavaa, jotta jaksoimme ajaa vielä kaupunkikotiin yöksi.

VÄLIETAPPI KAUPUNKIKODISSA JA TAKAISIN KANTTORILAAN

Tiistaina mies tutkaili trailerin päällä olevaa autoa ja totesi, ettei hän löydä vikaa, joten täytyy viedä auto merkkiliikkeeseen. Minä ajelin nurmikkoa niin pitkään kuin bensaa riitti - kunhan mies ensin veti koneen minulle käyntiin... Siirsin narsissin sipulit kasvimaan ja nurmikon välistä hiekkalaatikkoperennapenkkiin, kun narsissin naatit ovat olleet ruohonleikkuun haittoina sen jälkeen, kun ojurit kylvivät ruohoa kaivamansa ojan päälle rennolla kädellä. Narsissit jäivät silloin ruohon keskelle, kun ne ennen olivat kasvimaan laidassa.
Sitten kun olimme valmiita, lähdimme kohti Kanttorilaa. Vielä viikoksi ennen töiden alkua.
Täälläkin ryhdyin ruohonleikkuuseen, kun olin ensin kantanut vettä kasvihuoneeseen ja kesäkukille. Lykkiessäni ruohonleikkuria pihaamme tormasi joku tyyppi numerolappu rinnassaan. Hieman eksyksissä oleva suunnistaja.
Eilen keskiviikkona aloitin tämän kesän viimeisen perennapenkkiurakan, pihan alkuperäisen, ison pyöreän penkin ylöskaivuun. Tänään Millania tavatessamme ja kuulumisia vaihtaessamme kyselin myös tuosta perennapenkistä, mitkä sen lajeista olivat alkuperäisessä ja mitä Millan oli siihen lisännyt. Melkein kyllä arvasinkin, etteivät kellopeippi saati punatähkä kuulu vanhanajan perennoihin. Tänä aamuna huuhtelin pari mattoa kuivumaan. Olin ne iltamyöhäisellä jättänyt pihalle likoamaan pesuaineveteen, tutkittuani sadetutkan netistä. Että olisi toiveissa saada matot kuivattamaan ennen seuraavia ryöppyjä.
Tänä syksynä taidan päästä vähällä ainakin avomaankurkun säilömisessä. Tuskin alkua kummempaa vieläkään.

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Tapaamistohinoita

Kuuntelen ulkoa kantautuvaa sateen kohinaa ja vesipisaroiden tipahtelua sanomalehdelle keittiön eteisessä. Juu, ei kun minun piti mennä vaihtamaan pesuvati sanomalehden tilalle. Ei tarvitse huolehtia kastelusta ulkona, mutta kasvihuoneessa pitäisi mennä käymään ensi tilassa. Eilen iltapäivällä siellä piipahtaessani huomasin, että mullan pinta oli kuivaa yhdessä ja toisessa ruukussa. Mutta silloin en halunnut iltaa ja yötä vasten kastella, kun ei aurinkoakaan näkynyt edistämässä liian kosteuden haihtumista. En halunnut edesauttaa sieni-, home- tms. itiöiden leviämistä ja kasvua.
En ole tainnut muistaa tai ehtiä kirjoittaa tämänviikkoisista puutarhan ilonaiheista, joista suurin lienee se, että vihdoin tänä kesänä näyttäisi tulevan kukkia myös ruostekukkaan. Kun ostimme Kanttorilan heinäkuussa 2013 ja kun sitten täällä touhusimme loppukesän, niin silloin Millanin ruostekukat ilahduttivat erikoisilla kauniinpunaisilla kukinnoillaan. Seuraavaksi kesäksi esikasvatin ja istutin ne toiveikkaana, mutta kukkia en saanut. Vähitellen Millanin mukulat taantuivat ja menehtyivät ja ostin toissakeväänä uudet mukulat. Ne ovat kyllä lykänneet lehdet molempina aiempina kesinä, mutta siis nyt vasta suovat myös kukan.
Nyt kun olen keskittynyt tällä viikolla rustaamaan paikkoja kuntoon lähinnä sisätiloissa, en ole niin ehtinyt kuljeksia saati kuopsutella puutarhassa. Vaan eipä sinne näiltä sateilta olisi muutenkaan päässyt tai viitsinyt. Lauantaina ja sunnuntaina perkasin kasvimaan lanttalauree, joskaan en kauhean uten...
Eilen testasin pitkästä aikaa, vieläkö osaan käynnistää Kanttorilan tiskikoneen ja yhäkö se toimii. Pesin ilman pesuainetta lyhyellä ohjelmalla koneellisen puhtaita mutta käytön puutteesta johtuen mahdollisesti pölyisiä astioita huomista varten.
Eilen sain viimein valmiiksi terassin raivauksen. Mattoja siellä toki vielä roikkuu, kun en tohtinut jättää niitä yöksi telineellä roikkumaan. Ja hyvä, etten jättänyt... likaisen ja märän maton haju olisi suotta häirinnyt juhlatunnelmaa. Likaisimmat matot kuskaan jonnekin syrjään - kuivina - ja hain jo vintiltä niiden tilalle siistimpiä, muuta nekin kaipasivat tuuletusta.
Tänään nuoremme tulevat junalla pohjoisesta läheiselle asemalle, josta mies illalla heidät hakee Kanttorilaan yöksi. Laitoin sitä varten eilen herneitä likoamaan, rokka on kätevä ja ruokaisa eväs koko väelle ennen huomisia syöminkejä. Tai siis melkein koko väelle - kuopus tulee vasta huomenna etelän suunnasta.
Tänään pitäisi myös Millanin piipahtaa tässä tuomassa pari kasvihuonekurkkua ja astioita huomista varten, samalla saan tökätä hänen följyynsä kirjeen ja muuta luettavaa (ai niin, en olekaan käynyt vielä postilaatikolla).
Kunhan olen siellä kipaissut, taidan aloittaa päivän puuhat sillä kasvihuoneen kastelulla (ja tomaattien pölyttämisellä) ja jatkan tekemällä majoneesin. Ehkä sitten jo pestään lattiat ja levitetään matot. Keittelen rokan lisäksi tänään jo huomista varten valmiiksi sosekeiton, ja täytän täytekakut,  mutta täytyy vielä funtsia, kandeeko tuoremarjakiisselin teko jättää huomisaamulle vai voiko senkin jo tehdä tänään valmiiksi. Ehkä kannattaisi ihan ekaksi tehdä paperille suunnitelmaa ja aikataulua.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Äkikseltään

Meillä on täällä miehen kanssa menossa kova rustoo, kun lauantaina Kanttorilassa kokoontuu äitini isänpuoleisia sukulaisia. Vähän samaan tapaan kuin kaksi vuotta sitten. Nyt on toiveissa saada tänne muutama sellainenkin, jotka eivät olleet viime kerralla.
Kaustisen reissusta halusin mainita vielä sen verran, että ostimme likeltä festarialueen sisäänpääsyä  vietnamilaisnaiselta kasviskevätkääryleitä kympillä seitsemän kappaletta, jotka söimme makoisiin paloihin herkullisen topoteskasteen ja limpparin kera. Sen päälle piti kylläkin ostaa vielä pehmis, jonka söimme puokkiin.
On se hyvä toisinaan järjestää jotain juhlia tai kutsuja, niin on kerrankin motiivia siivota vähän nuukemmin. Tai saa oikeastaan jättää edellisestä lauseesta lopusta kaksi sanaa pois. (Hah, nythän minulta meinasi jäädä TÄSTÄ lauseesta het useampi sana pois... mietinkin, olinko kirjoittanut päähän asti...) Ikkunoita en kylläkään ole pessyt, mutta eivät ne täällä maalla niin ryöttäiset olekaan kuin kaupunkikodissa. Eivätkä ne juuri pesemällä kummene, kun niissä on jotain ajan patinaa, liekö välissä, jonne ei pääse edes käsiksi.
Just tuossa viestittelin Millanin kanssa, mitä astioita hän voisi tuoda meille perjantaina, kun on muutenkin liikkeellä tänne päin. Aika paljon on itsellänikin, kun raijattiin taas kaupungista mukanamme astia-arsenaalia, mutta varalta on hyvä olla ylimääräistäkin. Ja kun sain päähäni, että voisin tehdä jälkiruuaksi tuoremarjakiisseliä jäätelön kanssa, niin siihen tarvittavia jälkiruoka-astioita en varannut tänne tarpeeksi.
Mies pystyttti tänään jo valmiiksi pihamaalle katoksen, jos lauantaina sattuisi tarkenemaan ulkonakin. Minulla on vielä terassin, olohuoneen, eteisen ja keittiön siivous kesken, mutta aika hyvällä mallilla nekin.
Sain tänään yhdeltä äidin serkulta kirjeen, jossa hän tervehtii sukutapaamiseen kokoontuvia. Laitoin sen jo valmiiksi vieraskirjan päälle, jotta muistaisin lukea sen ääneen. Täytyy vielä varata siihen raamattu käden ulottuville, koska hän halusi tervehtiä sukua myös Jumalan sanalla. Samoin virrellä. Harmi, että jäi pyytämättä pianonvirittäjä käymään...
Loppukevennys: lopettelen tässä, kun kohta mennään saunaan. Keskustelimme saunan lämmityksestä aiemmin päivällä tähän tapaan:
- Eiköhän lämmitetä tänään sauna jo vihdoin, minä ehdotin.
- Mitä suotta, kyllä tässä vielä voidaan viikko olla saunomatta, ei haju vielä ole kovin paha, heitti mies.
- Ei haju mitään, mutta tämä kutina! minä puuskahdin.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Aika muistella Kaustista

Kaustisen vuosittainen festari päättyi sunnuntaina. Ehdimme viettää siellä vain muutamia tunteja torstaina, mutta se oli kuitenkin enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Meillä ehti olla varmaan lähes parinkymmenen vuoden tauko edellisen Kaustisen festarivierailun jälkeen. Ehkä tälläkin kertaa meiltä olisi jäänyt väliin, kun on tässä mukamas kiirettä pitänyt sukutapaamista järjestellessä. Mutta kaksi hyvää motiivia meillä oli. Minun pitäisi saada käytettyä työnantajan antamat kulttuuri- ja liikuntasetelit, ja sinne uppoaisi kevyesti useampi. Toinen motiivi oli Millan. Hän oli menossa sinne yksin koiransa kanssa, jos vain kunto antaisi periksi. Keskiviikkona lähetin viestin, että mikäli hän on muuten festarikunnossa mutta ajaminen hirvittää, niin voimme lähteä saatolle. Hän oli positiivisesti yllättynyt ehdotuksesta, ja niin tehtiin treffit yhdeksitoista.
Mieheni asettui kuskiksi, kuten aina kun olemme olleet yhteisillä reissuilla Millanin autolla, minä viereen ja Millan koiran kanssa takapenkille. Menomatkalla poikettiin yhdellä isohkolla kirpparilla, josta mies löysi itselleen vesivaa'an ja minä marmorikuulia irakilaislapsille lahjoittamieni sijaan sekä helmet, joista saan värkit yhteen helmikirjailutyynyyn.
Perillä löysimme pysäköintitilaa lyhyehkön kävelymatkan päästä, sitten lippuluukuille ja festarialueelle. Siellä Millan esitteli meille hiukan paikkoja, sitten hän jatkoi matkaa eteen päin, kun me jäimme pitämään ensimmäistä evästaukoa. Millan oli näyttänyt meille vakiopaikkansa, josta hänet löytäisimme pitkin päivää. Hän kun ei pysty menemään mihinkään sisätiloihin ihmisten kännyköiden sun muiden vempainten takia, niin tyytyy kuuntelemaan Mondon ja areenan ääniä rinteellä istuen.
Evästeltyämme lähdimme mekin kiertelemään, basaarissa ja yläkoululla. Ensimmäinen sykähdyttävä musiikkikokemus oli Eilan ja Einon kupletit, Eila-mummo veteli haitaria ja Eino-pappa istui rollaattorissa laulamassa  Emmaa kauniilla kuuluvalla äänellä. Laulun päätteeksi Eila vielä jatkoi hetken soittoa, Eino katsahti päälle ja totesi: "Laulu loppuu silloin, kun sanat loppuu." He esiintyivät pienehkössä tilassa matalalla lavalla, joten yleisön ja esiintyjien välille syntyi välitöntä vuorovaikutusta. Se kuuluu Kaustisen henkeen, luulemma.
Päivän mittaan vistasimme miehen kanssa useaan otteeseen auton, festarialueen ja parin kaupan välillä. Hommasin samalla reissulla itselleni sauvasekoittimen sosekeittoa varten. Olin saanut menovinkkejä, jotka auttoivat suunnittelemaan päivän festariohjelmaa. Ehdimme kuulla mm. sukulaismiestä kahdessa eri kokoonpanossa ja kahden eri instrumentin kanssa. Ensin Martti säesti haitarilla toista Marttia, huuliharpputaituria, ja sitten bassolla Heikin maniskaa yhdessä kitaristin ja hanuristin kanssa. Välillä mentiin aika veikeitä rytmejä.
Mutta Kalevauvan ruokotonta tekstiä paremmin meille passasi Rasinkankaan pupulaarimusiikki. Setorin lavalta kuultiin ensin Cantavierteen acappellaa ja sitten palattuamme autolta samalle paikalle kuultiin Kipinää. Sateen vuoksi olimme ainoat yleisössä sillä hetkellä. Millankin oli jo väsynyt sateeseen ja kysyi treffipaikalle ehdittyämme, joko lähdettäisiin kotiin.
Lähdimme tyytyväisinä päivän antiin, tunnelmaan ja kohtaamisiin (Martin lisäksi rookattiin Maija, Anna-Maria ja Ritva sekä juteltiin monien outojenkin ihmisten kanssa). Vaikka kauhean paljoa ei ainakaan Millan ehtinyt tai pysynyt musiikista nauttimaan.
Ensi vuonna taidamme ottaa uusiksi.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Matkapäiväkirja VI ja vihoviimeinen osa, kotiinpaluu

Päästyämme lähtemään Turun satamasta ajoimme huoltamolle tankkaamaan ja tutkimaan netistä, löytyisikö lähistöltä tai matkan varrelta autoomme puskuri. Eräällä tamperelaishajottamolla sellainen oli, joten matkareittimme määräytyi sen mukaan. Tampereelta tiesimme löytävämme myös Forexin
valuuttaongelmaamme.
Jälleen aloin torkuskella jo alkumatkasta, ensimmäinen piristyspysähdys kirpputorilla ja viereisessä kahviossa jossain päin Lounais-Suomea. Seuraava pysähdys levähdysalueella ja kaasuhella käyntiin. Tampereella ajoimme ensin hajottamalle. Olimme aprikoineet, saisimmeko puskurin mahtumaan auton sisään vai pitäisikö pyytää kuopusta tulemaan farkkuautollaan sitä noutamaan. Lippasimme kuitenkin kaikki pakaasit ulos autosta, ja miehen saatua työnnettyä puskuri peräkontista irrotetun takapenkin päälle aloimme pakata kampetta takaisin sisään, ja kaikki mahtui. Hyvä niin, koska ei kuopus olisi ollut kotonakaan. Heidän pihastaan soitimme hänelle ja kuulimme, että hän on töissä ja tyttöystävä asioilla, joten jätimme tuliaissuklaan yms. postilaatikkoon ja lähdimme jatkamaan Rautatienkadulle. Siellä ajoimme parkkihalliin, josta saimme mukaamme lipukkeen, jossa neuvottiin maksamaan automaattiin ennen parkkihallista ajamista. Forexissa oli erittäin ystävällinen nuori nainen meitä palvelemassa. Hän kuunteli asiamme ja sääli niin, ettei perinyt viiden euron palkkiota, koska menetimme jonkin verran vaihtaessani vanhat kruunut euroiksi huonommalla kurssilla. Uusiin kruunuihin kun ei ollut mahdollista vaihtaa. Hän valisti meitä myös siitä, että Norjassa on menossa samanlainen setelien uusiminen kuin Ruotsissa tapahtui. Hallussamme olevat sadan ja kahdensadan norjankruunun setelit eivät kelpaa maksuvälineiksi enää ensi toukokuun jälkeen. Ja Ruotsin kolikoista kelpaavat kuulemma kaikki kuparin ja kullan väriset, vain hopeiset ovat käyttökelvottomia. Niitä jäi meille muutama. Käynevät leluiksi tai askarteluun. Vielä ennen Forexista lähtöä kysyin, osaisiko ystävällinen neiti neuvoa, missä lienee se automaatti, johon meidän pitäisi maksaa pysäköinnistä. Ja osasi hän, vaikkei itse autottomana ole automaattia käyttänyt. Ja helpostihan automaatti löytyi parkkihallin sisäänkäynnin läheltä, maksamisen jälkeen viisitoista minuuttia aikaa ajaa ulos. Ihmettelin mielestäni turhan pitkää aikaa, mutta en sitten enää, kun seisomme poistumisjonossa muutaman auton takana, joista ensimmäisen kuskille portti ei avautunut. Seuraavana jonossa ollut hoksasi, että vieressä on toinen portti, jonka hän saikin maksetulla lipukkeellaan nousemaan. Mutta sitten edessämme ollut auto jäi niin ikään jumiin. Onneksi hän hoksasi ajaa lopulta sivuun niin, että takaa olleet pääsivät koettamaan onneaan. Niin pääsimme ulos parkkihallista, muttemme meinanneet päästä ulos Tampereelta. Meille kävi siinä mielessä vanhanaikaisesti, että navigaattori ohjasi meidät samaan umpikujaan kuin viime vuonnakin, kun edelleenkään Kekkosentielle ei päässyt ison tietyön takia. Aikamme pyörittyämme mies lähti ajamaan oman suuntavaistonsa mukaan piittaamattta navigaattorin mutinoista.
Päästyämme turvallisen välimatkan päähän kaupungista pois lähetin äidin serkulle viestin, milloin hän voisi odotella meitä kalakeittopöytään.
Sannin luo navigaattori vei helposti, kaunis piha ja koti, herkullista kuhakeittoa mahantäydeltä ka päälle vielä nisukahvit hyvässä seurassa. Kävimme yhdessä jaloittelemaan Kirkkojärven rantaan. Sieltä kuulemma löytyisi mudan alta hylätty ruuhi, jollaista olen haeskellut puutarhasomisteeksi kaupunkikodin laiturinnäköisen terassin viereen. Ihastelimme vielä Sannin takapihan kukkia, puita ka pensaita, paljon nähtävää, viehkeitä kokonaisuuksia ja luonnonmukaisuutta. Erikoisesti mieleen jäi mm. mahtavankokoinen villiviini ja kolmisekymmentävuotias kaktus, joka saa viettää kesät ulkona ja jolla minun mielestäni oli luonnetta ja sielukkuutta.
Jatkoimme matkaa virkistyneinä ja iloisina odotellen seuraavaa kohtaamista sukutapaamisessa. Sitten ei ollutkaan enää paluumatkaa jäljellä kuin tunnin verran. Mutta siinäkin ehdin vielä torkahtaa sen verran, että havahduin vasta kun olimme jo ohittaneet Millanin kodin.
Kanttorilaan paluusta kirjoitinkin heti palattuamme, joten vihdoin päätän tämänvuotisen matkapäiväkirjan. "See you next year!"
PS. Jossain vaiheessa mies laittanee ottamiaan matkakuvia koneelle, ja periaatteessa silloin voisin lisätä tännekin jonkin otoksen.

Matkapäiväkirja V osa, seikkailuntapaista Ruotsissa

Viimeisenä aamuna Norjassa heräsimme niin aikaisin, että ehdimme hyvästellä myös töihinlähtevät miehet. Keskimmäinen poika totesi osuvasti, kuten muutkin lapset: "See you next summer." Sitten oli enää jäljellä vaikein osuus, Dalian hyvästely, kyynelittä ei selvitty tälläkään kertaa.
Aamuliikenne, paikallista aikaa seitsemän hujakoilla, oli sopivan rauhallista Tønsbergissä ja myös lauttamatka Hortenista Mossiin sujui vaivatta. Jälleen torkuin osan matkasta.
Ensimmäisellä taukopaikalla lähellä Årjängiä Sandaholmissa kävimme ostamassa kahviosta kotonaleivotun suklaaleivoksen, mutta sitä maksaessamme kuulimme, että meidän kruunumme olivat vanhentuneita... Myyjä suostui ottamaan rahamme vastaan, vaikkei hänen olisi tarvinnut, koska 1.7. alkaen vanhat setelit eivät olleet enää käypää rahaa. Perjantaina Ruotsin halki ajaessamme rahat olisivat vielä kelvanneet. Varmemmaksi vakuudeksi kokeilimme vielä eräällä huoltamolla ostaa jäätelön hallussamme olleilla kolikoilla, mutta nekin olivat vanhaa lajia, joten veimme jätskin takaisin pakastealtaaseen. Huoltamon kassa kuitenkin lohdutti, että pankissa vaihtavat, kun mies kysyi, onko setelinippummekin silkkaa roskaa.
Strängnäsissä pidimme reilunpituisen tauon, koska Tukholmaan ei ollut enää kuin noin tunnin matka. Ensimmäiseksi ajoimme vakiopysäköintialueelle, mutta se olikin täpösen täynnä. Mies puuskahti, että alkaisipa sataa, että lähtisivät pois. Saimme kuitenkin auton sopimaan tien laitaan ja lähdimme etsimään pankkia. Se löytyi tutun kävelykadun varrelta, mutta sielläkään ei rahojamme vaihdettu. Tiesivät kertoa, että forexilla vaihtavat, myös Suomessa. Se tieto rauhoitti ja minäkin saatoin lakata murehtimista ja alkaa taas nauttia matkan annista. Se miehen anoma sadekin alkoi, ja vessaa hyödennettyämme kävimme siirtämässä auton pysäköintialueelle, jonne tuli kuin tulikin tilaa. Keitimme vettä ja kahvia termoksiin ja sitten lähdimme ajelemaan. Löysimme kyltin, joka osoitti Lidlin parkkipaikan. Jätimme auton sinne ja lähdimme tsimään kauppaa. Mutta nuolen suunnassa näkyi kerrostaloasuntojen lisäksi vain parakilta näyttävä hökkeli ilman mitään kauppakylttejä. Olimme jo kääntymässä pois, kun suuntaan tuli vanhempi pariskunta, joilta kysyimme, missä kauppa on. He osoittivat vaatimattoman näköistä sisäänkäyntiä, ja kas, tuulikaapista pääsi alakertaan, josta kauppa löytyikin. Ja matkaevästä. Sieltä palattuamme mies huomasi, että automme kolaroidusta ja kokoon kyhätystä puskurista roikotti muovisista maahan asti. Mies koetti etsiä jotain, millä saisi sen kiinni ja minä etsin netistä, löytyisikö lähistöltä varaosapuskuria. Mutta ei löytynyt riittävän läheltä, että olisimme ehtineet ajaa sieltä laivalle ajoissa. Mies riuhtaisi muovin irti, nakkasi sen peräkonttiin ja niin lähdimme jatkamaan matkaa. Mariefredin kohdalla huomasimme nähtävyyttä osoittavan kyltin, Gripsholmslottet. Käännyimme suuntaan ja lähdimme etsimään linnaa tietämättä lainkaan, kuinka kauas pitäisi jatkaa. Ajoimme jo kerran ohikin, kun emme huomanneet yhtä kylttiä, vaikka olin kyllä huomannut upean kupolin, jonka arvelin voivan kuulua linnaan. Arvaukseni osui oikeaan, ja saimme viettää miellyttävän tauon upealla paikalla, linnan lisäksi niittyä, kanava, siltoja, riimukiviä  ja upea puutarha. Merkitsin paikan karttaan, vaikka tuskin koskaan olemme ajamassa ohi siihen aikaan, että linna olisi auki (klo 10-16). Mutta omatoimitutkimistakin siellä riittää.
Kaikista ennakkopeloista ja viimevuotisen Tukholmakaaoksen muistoista huolimatta pääsimme navigaattorin neuvojen avulla terminaaliin kerralla oikein. Siinä vaiheessa tuntui, että olemmekin jo melkein kotona. Jonossa muitakin suomalaisia. Tällä kertaa pääsimme hyttiin heti laivaan päästyämme, piipahdus puodissa ja kierros kannella, sitten sänkyyn.